Hyppää sisältöön

Liittokokouksen verkkolehti Sytyke🔥

Rakas nuvalainen,

ihanaa, että oot löytänyt tiesi #nuvaliittari in!! Luvassa on kaksi intensiivistä päivää kokoustamista, liiton ensivuoden visiointia ja sitä kaikista parhainta – nuvalaisia ja ystäviä ympäri Suomen <3 Liittokokous on taianomainen paikka ja viikonloppu, josta kannattaa ehdottomasti ottaa kaikki ihana irti. Pidä puheenvuoroja, juttele uusille ihmisille, tuo mielipiteesi esiin! Sitä varten tää paikka on ja me kaikki kannustetaan sua!!

Lueskelet parhaillaan liittokokouskehti Sytykettä, virallista liittokokouksen viihdejulkaisua 😎 Sytyke on teille, parhaat nuvalaiset, rakkaudella leivottu liittokokouslehti, josta löydät niin ehdokkaiden esittelyt, hassuja kuvia ja lausahduksia kuluneen vuoden varrelta kun viihdykettä liittokokouksen oheen.

Sytyttäviä lukuhetkiä ja vaikuttavaa liittokokousta <3
– Maria, vuoden 2023 järjestösektorin varapuheenjohtaja

Sisällys

  1. Ehdokasesittelyt 💼
  2. Liittohallituksen ja toimiston matkassa – kuvia ja meemeilyä 🤪
  3. Liittokokouksen sanakirja 📖
  4. Lauluja luriteltavaksi 🎶
  5. Liittokokousbingo 🎯

Ehdokasesittelyt

Ehdolla puheenjohtajaksi: Filip Godlewski
Filip Godlewski.

Filip Godlewski, filip.godlewski@nuva.fi
Kotikunta Vantaa

Instagram-käyttäjätunnus: @filip.k.godlewski
X-käyttäjätunnus (entinen Twitter): @GodlewskiFilip
Snapchat-käyttäjätunnus: @filipgeee
TikTok-käyttäjätunnus: @filipgeee
Muu: BeReal: @filipgeee

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Olen 20-vuotias nuori vaikuttaja Vantaan lähiöistä, joka nauttii maailman muuttamisesta. Kun mä päätän tehdä jotain, mä teen sen täysillä.

Luottamustehtävät liitossa:
Nuva ry:n Varapuheenjohtaja 2023-
Nuva ry:n Liittohallituksen jäsen 2022
Nuva ry:n Uudenmaan piirihallituksen jäsen 2019

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:
Vantaan nuorisovaltuuston edustaja kaupunginhallituksessa 2022-
Vantaan nuorisovaltuuston puheenjohtaja 2022
Vantaan nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja 2021
Vantaan nuorisovaltuuston jäsen 2018-

Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston perustajajäsen 2022-
(historian ensimmäinen puheenjohtaja)

Allianssi ry:n kansainvälisen nuorisopolitiikan ryhmän jäsen 2023-

Suomen Partiolaisten yhteiskuntasuhdevaliokunnan jäsen 2022-

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Olen vaikuttamisesta innostunut ja sittemmin siihen rakastunut nuori Vantaalta. Tulen pitkän ja kokemusten täyteisen matkan jälkeen pyytämään luottamusta ottaa viimeisen harppauksen rakkaassa kasvattijärjestössäni. Olen menossa kohti uudenlaista ja ennennäkemätöntä ja toivon voivani viedä liittoa sitä kohti.

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Osallisuus on sitä, että kaikilla on mahdollisuus vaikuttaa omalla tavallaan ja omilla ehdoillaan. Jotta se voisi toteutua aidoimmillaan kaikilla on oltava samat mahdollisuudet ja yhdenvertainen asema yhteiskunnassamme taustasta riippumatta. Se on yhteiskuntaan kuulumisen tunne, yksinkertaisesti syrjäytymisen vastakohta.

Mikä on paras hetkesi nuvaurallasi?
Hetki kun pääsin liittohallitukseen ensimmäistä kertaa vuoden 2021 liittokokouksessa.
En voinut uskoa silmiäni kun vaalin tulos ilmestyi taululle. Olin otettu ja kiitollinen yhden suurimmista unelmistani toteutuessa.

Muistelen kyseistä hetkeä lämmöllä.

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Yksinkertaisesti ihmiset! Se että jokaisella tapahtumalla pääsen tapaamaan intohimoisia nuoria vaikuttamassa paremman maailman eteen yhtenä heistä. Kaksi vuotta liittohallituksessa olleena, parasta on olla tekemässä työtä sen kaiken mahdollistamiseksi ja kehittämiseksi yhä kunnianhimoisempaan suuntaan <3

Kuinka vahvistaisit liiton taloutta?
Edessä ei näytä olevan korotuksia OKM:n avustuksiin. Meidän tulee etsiä ja hyödyntää hankkeita, avustuksia ja rahoituksia toiminnan ylläpitämiseksi + laajentamiseksi.
On löydettävä uusia tapoja toteuttaa varainhankintaa ja kasvattaa taloutta. Yksi tapa talouden vahvistamiseksi ovat kumppanuudet. Vaikean paikan tullen on priorisoitava ydintehtäviä.

Mitkä ovat liiton edunvalvonnan kannalta tärkeimmät painopisteet vuonna 2024?
Tärkeänä painopisteenä tulee olemaan yhteyden vahvistaminen kuntiin ja hyvinvointialueisiin. Ensi vuoden vaalit taas piste, jossa liiton rooli tulee olemaan kannustaa nuoria äänestämään ja sitouttaa ehdokkaat meidän tavoitteisiin.

Näiden lisäksi kunta- ja aluevaalien ohjelman toteuttaminen tulee olemaan vuoden tärkeimpiä projekteja.

Puheenjohtaja vastaa liiton sidosryhmätyöskentelystä. Millaisia yhteistyökumppaneita etsisit järjestöllemme ja millainen verkostoituja olet?
Etsisin liitolle yhteistyökumppaneita, jotka mahdollistaisivat jäsenistölle tilaisuuksia oppia ja vaikuttaa isoihin kokonaisuuksiin mm. ministeriöt ja 3. sektori.

Olen hyvin aktiivinen verkostoituja ja tykkään panostaa verkostoitumiseen. Rakastan sidosryhmätilaisuuksia ja konferensseja, ne ovat paikkoja missä parhaat ideat syntyvät.

Saat suunnitella liittohallitukselle ja toimistolle ryhmäyttävän ohjelman. Millainen se olisi?
Rakentaisin koko porukalle pakohuonepelin.
Pakohuonepeli koostuisi lukuisista ryhmätehtävistä joiden avulla porukasta tulisi tiiviimpi.
Tehtävissä hyödyntäisin paljon huumoria, jotta kaikilla riittäisi naurua 😀

Aktiviteetin jälkeen näkisin hyvänä asettaa yhteiset tavoitteet (missä olemme -> mihin haluamme päästä)

Millainen liitto olisi kautesi jälkeen?
Kauteni jälkeen liitto olisi yhä osallisempi ja houkuttelevampi paikka vaikuttaa. Liitto olisi aidosti kaikkien nuorten osallisuuden asiantuntija, muutoskehitys näkyisi kaikilla toiminnan osa-alueilla.

Liitto olisi matkalla kohti kunta- ja aluevaaleja ennennäkemättömällä kampanjalla – kohti historian nuvamyönteisimpiä kuntia ja hyvinvointialueita.

Jos et tule valituksi puheenjohtajaksi, oletko käytettävissä varapuheenjohtajaksi tai liittohallituksen jäseneksi?
Tähtään puheenjohtajaksi täysillä.

En ole käytettävissä varapuheenjohtajaksi, enkä liittohallituksen jäseneksi.
Olen päässyt toimimaan molemmissa tehtävissä ja antanut niissä kaikkeni. On järjestön kannalta edullista, että uudet tuulet puhaltavat ja niiden mukana uudet ihmiset tuovat tehtäviin uusia ajatuksia ja ideoita.

Ehdolla puheenjohtajaksi: Markus Koski
Markus Koski.

Markus Koski, markus.koski@nuva.fi
Kotikunta Nokia

Instagram-käyttäjätunnus: @markuskoski_
X-käyttäjätunnus (entinen Twitter): @koski_markus
Muu: https://www.linkedin.com/in/markus-koski-34384b272

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Olen kekseliäs ja vastuuntuntoinen vaikuttamisesta innostuva nuori. Teen, enkä meinaa. Vapaa-ajalla olen amatöörikokki ja teatteriharrastaja

Luottamustehtävät liitossa:
Liittohallituksen jäsen, vastuuna valtakunnalliset koulutukset 2023

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:
Nokian nuorisovaltuuston puheenjohtaja 2020–2022
Nuorisovaltuuston edustaja kaupunginvaltuustossa 2020–2022
Pirkanmaan nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja 2021-2023
Nuorisovaltuuston sihteeri 2019
Nuorisovaltuutettu 2018–2022
Nuorisovaltuuston edustaja useissa työryhmissä ja muissa lautakunnissa 2019–2022

Oppilas-/tai opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja 2017–2020, 2023-

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Olen nuori, joka löysi vaikuttamisen jo alakouluiässä. Tulen Nokialta, jossa nuorisovaltuuston pj:nä toimiessani opin vaikuttamisen salat, kuinka kuntahallinnon viidakossa saadaan asioita läpi. Liittohallituksessa toimiessani minulle muodostui käsitys järjestömme kehitystarpeesta. Nyt haluan tarjota osaamiseni puheenjohtajan tehtävään.

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Osallisuus on tunne siitä, että kuuluu joukkoon. Tämä on jokaiselle kuuluva oikeus, eri taustatekijöistä huolimatta. Minulle osallisuus on ennen kaikkea oikeus vaikuttaa yksilöä koskevaan päätöksentekoon, valmisteluun, toteutukseen ja arviointiin. Kaikilla ei ole yhtäläisiä mahdollisuuksia vaikuttaa, joten kehitettävää on.

Mikä on paras hetkesi nuvaurallasi?
Nuorten toiveesta kaupunkiin haluttiin uudet nuorisotilat. Tästä käynnistyi lobbausprosessi, joka on urani rankin, mutta opettavaisin. Asiaa ajoin mediassa, niin paikallislehdessä kuin tv-uutisissa. Puhuin valtuustossa ja tapasin viranhaltijoita sekä poliitikkoja. Kova työ kannatti ja nuoret saivat ansaitsemansa oleskelupaikan, se on paras hetkeni

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Olemme vaikuttava järjestö, jolla on tarjota ratkaisu moneen ongelmaan: nuorisovaltuusto. Nuvat saavat nuoria innostumaan vaikuttamisesta, kehitettyä vaikuttamismahdollisuuksia ja julkisia palveluja.

Kehitettävää on, muttei edessä ole mitään niin isoa haastetta, jota ei voisi ratkaista sillä, mikä on meidän vahvuus: me, nuvalaiset.

Kuinka vahvistaisit liiton taloutta?

Pääsin kehittämään varainhankintaa jo 2023 kaudella ja työtä riittää vielä. Näen potentiaalia tilauskoulutusten kehittämisessä. Niitä tulisi tarjota esimerkiksi viranhaltijoille. Lisäksi jäsenhankintaa tulee kehittää, esim. ei-nuvalaisten vaikuttajien osalta. Hyvillä kumppanuuksilla ja pitkälle katsovalla johtamisella liiton talous saadaan kuntoon

Mitkä ovat liiton edunvalvonnan kannalta tärkeimmät painopisteet vuonna 2024?
Liitto voisi olla edistämässä erityisesti nuorten äänestysaktiivisuuden nousua tulevissa EU-vaaleissa. Pääpaino tulisi johdollani olemaan kuitenkin 2025 kuntavaaleissa, ne ovat meille kaikista tärkeimmät ja haluan suunnitella vaikuttavan, nuvia nostavan kampanjan.

Panostaa tulee kuitenkin nuvien tukemiseen, se on meidän tärkeintä edunvalvontaa

Puheenjohtaja vastaa liiton sidosryhmätyöskentelystä. Millaisia yhteistyökumppaneita etsisit järjestöllemme ja millainen verkostoituja olet?
Olen rakentanut monipuolisen verkoston päättäjien ja muiden sidosryhmien keskuudessa jota hyödynnän liiton tapahtumatyössä. Osallistun aktiivisesti erilaisiin tapahtumiin ja uskon, että vahvat verkostot ovat avainasemassa liiton vaikuttavuuden osalta. Etsin tavoitteitamme tukevia kumppaneita. Jatkaisin jo aloittamaani yhteistyötä LYK-mallin kanssa.

Saat suunnitella liittohallitukselle ja toimistolle ryhmäyttävän ohjelman. Millainen se olisi?
Toimiston ja lihan yhteistyön tulee olla sujuvaa. Tärkeää on, että tunnemme toisemme hyvin. Ohjelmassa olisi ennenkaikkea tutustumista, esim teatterileikkien parissa, yhteistä liiton kehittämisen ideointia ja jotain hauskaa puuhaa, toiveiden mukaan.

Voisin myös esitellä kokkaustaitojani ja laittaa itse ruokaa, se olisi myös säästötoimi 🙂

Millainen liitto olisi kautesi jälkeen?
Visioni on jättää Nuva ry entistä vaikuttavammaksi nuorten osallisuuden asiantuntijajärjestöksi. Olen kehittäjätyyppi ja samalla innolla haluan kehittää koko liittoa, kuin tapahtumia tänä vuonna ja Nokian nuvaa aikanaan. Kauteni jälkeen jäsenistö kokisi liiton heidän tukijakseen ja äänekkääksi puolustajaksi, mm tapahtumien ja edunvalvonnan ansiosta

Jos et tule valituksi puheenjohtajaksi, oletko käytettävissä varapuheenjohtajaksi tai liittohallituksen jäseneksi?
Olen ehdolla puheenjohtajan tehtävään.

Ehdolla varapuheenjohtajaksi: Eino Koskinen
Eino Koskinen. Pään yläpuolella teksti: Eino liiton varapuheenjohtajaksi.

Eino Koskinen, eino.koskinen@gmail.com
Kotikunta Kaarina

Instagram-käyttäjätunnus: eino.kos
X-käyttäjätunnus (entinen Twitter): ekos1_
Snapchat-käyttäjätunnus: koskineneino
TikTok-käyttäjätunnus: eino.kos
Muu: Facebook: Eino Koskinen

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Aikaansaava, sosiaalinen ja empaattinen tätä liittoa rakastava nuori vaikuttaja.

Luottamustehtävät liitossa:
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto:
– liittohallituksen jäsen 2023-
– Hämeen ja Savo-Karjalan piirien piirikummi 2023-
– piirin varapuheenjohtaja (LSP) 2022
– varaedustaja piirineuvostossa 2022
– kouluttaja 2021-

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:
Kaarinan nuorisovaltuusto:
– puheenjohtaja 2023-
– edustaja kaupunginvaltuustossa 2023-
– sihteeri 2022-23
– lautakuntaedustaja 2019-22
– mediavastaava 2018-19, 2021-23
– nuorisovaltuutettu 2017-
Suomen Lukiolaisten Liitto:
– opiskelijakuntavastaava (LSP) 2023-
– jäsenhankintavastaava (LSP) 2022
Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä:
– viestintävastaava 2021-
– Nuorten hallituksen jäsen 2021-
– Nuorten edustaja seurakuntaneuvostossa 2023-
Oppilas/opiskelijakunta:
– hallituksen puheenjohtaja 2021, 2023-
– hallituksen varapuheenjohtaja 2022
– hallituksen jäsen 2013-17, 2018-

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Olen juuri äänioikeuden presidentinvaaleihin saanut lukiolainen LSPstä ja toivottavasti matkalla varapuheenjohtajaksi:)Nuvapolkuni alkoi ujona ja koulukiusattuna kuudesluokkalaisena johtaen minut osaksi onnellista perhettä eli nuvaliikettä. Paljon on tullut tehtyä, esim. meneillään oleva piiriuudistus ja paljon on vielä annettavaa tälle yhteisölle.

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Itselleni osallisuus tarkoittaa mahdollisuutta osallistua, tulla kuuluksi ja olla mukana päättämässä jostakin asiasta. Osallisuus on myös mahdollistava tunne – kun kokee voivansa aidosti vaikuttaa, jaksaa sitä myös tehdä. Liiton on tärkeää edesauttaa ja luoda osallisuutta tuleville nuvalaisten sukupolville.

Kerro paras hetkesi nuvaurallasi?
Muistan elävästi mopotallialoitteen Kaarinassa, joka alkoi taustatyöllä. Päädyin soittamaan useille nuvalaisille ja viranhaltijoille ympäri Suomen, pidin myös etäpalaveria nuorisotyöntekijöiden kanssa. Lopulta kummivaltuutetun valtuustoaloitteen mennessä läpi, tunsin oikeasti vaikuttaneeni asioihin ja sitä fiilistä tavoittelen aina uudelleen!

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Paras asia on varmaankin yhteinen tahto ratkaista ongelmia ja selvittää haasteet. Olen päässyt itse ratkaisemaan nykypäivän haasteita, esim. koulukiusaamista, henkilöiden kanssa, jotka ovat minuun verrattuna lähes vastakohtia löytäen yhteisiä ratkaisuja. Tällainen aikaansaava yhteishenki onkin ehkä paras tapa kuvata nuvaliikettä.

Mikä saa nuvalaisen aktivoitumaan liitossa?
Jotta voi aktivoitua, tulee tietää liiton toiminnasta ja oiva keino kertoa sitä on media sekä kuntakäynnit. Tämän lisäksi on tärkeää näyttää toiminnasta kokonaiskuva, johon kuuluu isot kokoukset, kouluttautuminen ja päätökset sekä toinen puoli yhteisestä hauskasta ajanvietteestä aina Aktiivipäivien karaokeen saakka.

Mitä toisit mukanasi liiton puheenjohtajiston työskentelyyn?
Jatkaisin samalla asenteella työskentelyä, eli toisin sinne uudenlaista osaamista sekä erilaista näkökulmaa – vahvan näkemyksen piiritoiminnasta sekä liiton kannanotoista. Tämän lisäksi pitäisin huolta tehtävien toteutumisesta ja yhteydenpidosta jäsenistöön. Saattaisin myös muutaman vitsin heittää työn parissa 🙂

Kuinka vahvistaisit liiton taloutta?
Liiton taloutta voidaan vahvistaa joko kerryttämällä säästöjä tai lisäämällä kaupallistettuja tuotteita ja palveluita. Ensi vuonna olisi syytä lisätä tuloja myymällä näkyvyyttä esimerkiksi tapahtumilla, joissa käy satoja nuoria vuosittain sekä lisäämällä kuntiin myytäviä koulutuksia, sillä uhkana on rahoituksen leikkaaminen valtiovallan toimesta.

Kumman sektorin varapuheenjohtajaksi tahtoisit (järjestösektori vai palvelusektori)? Miksi?
Kun mietin osaamiseni kohteitani (esim. liiton sisäinen ja alueellinen toiminta), niistä moni löytyy järjestösektorin alta. Kuluneen vuoden aikana myös sektorin pitkäaikaiset tavoitteet ja työntekijät ovat tulleet tutuiksi, joten tavoittelen ensisijaisesti järjestösektorin varapuheenjohtajuutta.

Miten organisoisit sektorisi muiden jäsenten työskentelyä?
Sopisin sektorin kesken työtaakan jakamisen sekä aikataulun välitavoitteineen. Varapuheenjohtajana haluaisin myös tukea ja auttaa sektorin jokaista jäsentä sekä esimerkiksi etsiä yhdessä vastauksia vaikeisiin kysymyksiin. Toiveena olisi nostaa esille enemmän sektorin onnistumisia jäsenistölle, ylläpitäen jaksamista ja motivaatiota.

Jos et tule valituksi varapuheenjohtajaksi, oletko käytettävissä liittohallituksen jäseneksi?
Muutosten ja ideoiden edistäminen on tärkeää ja parhaiten se onnistuu varapuheenjohtajan paikalta ensi vuonna. Mikäli kannatusta tekemiselleni ja näkemyksille ei kuitenkaan vpj-vaalissa löydy, ei niitä löytyne myöskään hallitusvaalissa, tällöin antaisin ensisijaisesti tilaa uusille hallitusehdokkaille.

Ehdolla varapuheenjohtajaksi: Petra Varjus
Petra Varjus.

Petra Varjus, petra.varjus@nuva.fi
Kotikunta Tampere

Instagram-käyttäjätunnus: varjuspetra
X-käyttäjätunnus (entinen Twitter): varjuspetra
Snapchat-käyttäjätunnus: varjuspetra
TikTok-käyttäjätunnus: varjuspetra
Muu: BeReal : b37ra

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Kuulemma olen empaattinen, kupliva ja vastuullinen tyyppi. Tarvittaessa olen todella määrätietoinen ja ärhäkkä sen puolesta, mikä merkitsee.

Luottamustehtävät liitossa:
Hämeen piirihallituksen viestintävastaava 2021 – 2022 Liittohallitus, viestinnästä ja juhlavuodesta vastaava jäsen 2023

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:
Janakkalan nuorisovaltuusto
– Varajäsen 2018 – 2019
– Varsinainen jäsen 2019 – 2020
– Puheenjohtaja & nuorisovaltuuston edustaja kunnanvaltuustossa 2020 – 2022
Partiolippukunta Tervakosken Tervakset
– Ryhmänohjaaja 2019 – 2022
– Johtajiston jäsen 2019 – 2022
– Hallituksen jäsen 2021 – 2022
Tervakosken yläkoulun oppilaskunnanhallituksen puheenjohtaja 2019 – 2020
Janakkalan lukion Tervakosken toimipisteen opiskelijakunnanhallituksen jäsen 2021 – 2023
EU-vaaleissa nuoria äänestämiseen kannustavan #WalkTheTalk -kampanjan suomalainen lähettiläs 2023-2024

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Mä oon 18-vuotias tuore tamperelainen ja henkinen hämäläinen, hallintotieteiden opiskelija ja ikuinen maailmanparantaja. Pohjimmiltani vaikuttajana tulen ja synnyin tarpeesta tulla kuulluksi ja mahdollistaa se myös jokaiselle muulle. Olen menossa toimillani kohti tulevaisuutta, jota muut kutsuisivat mahdottomaksi.

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Yksinkertaisimmillaan osallisuus tarkoittaa sitä, että koet kuuluvasi johonkin. Se on syrjäytyneisyyden vastakohta. Päätöksenteon kontekstissa osallisuus tarkoittaa mahdollisuutta vaikuttaa ja tulla aidosti kuulluksi. Se on tunteena sekoitus merkityksellisyyttä, hyväksyntää ja yhteenkuuluvuutta. Osallisuus on elintärkeä kokemus.

Kerro paras hetkesi nuvaurallasi?
Nuvaurani aikana olen päässyt kokemaan vaalivoittoja, nauruhepuleita ja onnistumisia. Olen saanut tärkeitä ystäviä ja ylittänyt itseni aina uudelleen. Silti tärkeimpiä hetkiä ovat olleet ne, kun olen nähnyt työn tuottavan tulosta. Nähnyt iloisia naamoja Aktiivipäivillä, kuullut positiivista palautetta tai nähnyt kädenjälkeni päätöksissä.

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Nuva ry:n vahvuus on se, että toiminnassamme on mukana nuoria hyvinkin erilaisilla näkökulmilla ja monenlaisista lähtökohdista. Mukaan pääsevät myös yläasteikäiset, joka tekee meistä järjestökentällä ainutlaatuisen. Toiminnassamme nuoret oppivat aidosti tulemaan toimeen kaikkien kanssa ja keskustelemaan erimielisyyksistäkin asiallisesti.

Mikä saa nuvalaisen aktivoitumaan liitossa?
Houkuttelevat sekä uudistuvat tapahtumat aktivoivat. Liiton on tarjottava täytettä sekä jatkoa uralle paikallisessa nuvassa, jotta mahdollistamme nuvalaisille uutta. Kuitenkin liiton timanttisuus olisi lopulta yhdentekevää, jos yhteisö ei olisi lämmin ja vastaanottava. Kun kokee osallisuutta nuvayhteisössä, toiminnasta on hankalampaa päästää irti.

Mitä toisit mukanasi liiton puheenjohtajiston työskentelyyn?
Olen ihminen, joka tarttuu tuumasta toimeen. Puheenjohtajistoon toisin ahkeran ryhmätyöskentelijän, joka ei pelkää ratkaista hankaliakaan tilanteita. Empaattisuus, avoimuus ja vastuullisuus ovat piirteitäni, joita puheenjohtajiston työskentelyssä hyödyntäisin. Toisin mukanani varapuheenjohtaja Varjuksen vision.

Kuinka vahvistaisit liiton taloutta?
Liittona voisimme kiinnittää yhä enemmän huomiota tilauskoulutusten markkinointiin sekä jäsenhankintaan. Ne toki toimivat jo nykyisellään, mutta käytämme yllättävän vähän aikaa niiden kehittämiseen. Jäsenhankintamme voisi olla huomattavasti innovatiivisempaa ja tilauskoulutukset näkyä paremmin. Tähän keskusteluun myös jäsenistön tulisi osallistua.

Kumman sektorin varapuheenjohtajaksi tahtoisit (järjestösektori vai palvelusektori)? Miksi?
Ensisijaisesti tavoittelen palvelusektorin varapuheenjohtajan paikkaa. Osaan parhaiten tukea sektorin liittohallituksen jäseniä silloin, kun itse tunnen toimintaa jo itse. Tietenkään ei ole selvää, että sektorijaot pysyisivät samanlaisina myös ensi vuonna. Myös tulevina vuosina vastuualueita voitaisiin muokata hallituslaisille sopiviksi.

Miten organisoisit sektorisi muiden jäsenten työskentelyä?
Nähdäkseni varapuheenjohtajan rooli on tukea, mahdollistaa ja pehmeästi johtaa. Tehtäväni ei ole kertoa mitä tehdä tai miten, vaan tukea hallituslaisen pohdintaa ja sen tuloa todeksi. Sektorin työntekijöiden ja liittohallituslaisten toimivan yhteistyön varmistaminen on myös tärkeä osa varapuheenjohtajan tehtävää.

Jos et tule valituksi varapuheenjohtajaksi, oletko käytettävissä liittohallituksen jäseneksi?
En ole käytettävissä liittohallitukseen. Olen antanut kaikkeni kuluneen vuoden aikana tehtävään, ja siksi näen, että tehtävään on aika valita uudet henkilöt. Vaihtuvuus erityisesti liittohallituksen jäsenissä on nähdäkseni parhaaksi järjestöllemme.

Ehdolla liittohallituksen jäseneksi: Niko Varelius
Niko Varelius.

Niko Varelius, niko.varelius@hotmail.fi
Kotikunta Kouvola

Instagram-käyttäjätunnus: @nikovarelius

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Olen kouvolalainen aktiivinen nuvalainen jolla mahdoton halu toimia politiikassa, nuvassa ja nuva ry:n toimijana

Luottamustehtävät liitossa:
Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtaja 2023
Paikallinen kouluttaja vuodesta 2022
Kouvolan nuorisovaltuuston jäsen 2022-2023
Kouvolan nuvan 1. Vpj 2020-2021
Kouvolan nuorisovaltuuston jäsen 2018-2019

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Olen Niko Varelius olen kotoisin Kouvolasta syntyjäni Imatralta. Pyrin liittohallituksen jäseneksi

Miksi haet liittohallitukseen?
Voidakseni vaikuttaa asioihin joista välitän Mm piirit, hyvinvointi, kestävä nuva toiminta

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Osallisuus tarkoittaa sitä että jokainen joka haluaa osallistua johonkin toimintaan, vaikuttamisen paikkaan yms asiaan pääsee vaikuttamaan ja jättämään oman kädenjälkensä toimintaan.

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Toiminta, vaikuttamisen ja nuvan aseman parantaminen ha tukeminen valtakunnallisesti

Mikä saa nuvalaisen aktivoitumaan liitossa?
Avoimuus, helpostilähestyttävä johto, Toimiva ja kestävä piiritoimintaa

Mitä sinua kiinnostaisi tehdä liittohallituksessa? Millaista osaamista toisit mukanasi?
Olen erityisesti kiinnostunut kentän toiminnasta eli piirit ja piirien tukeminen sekä piirien tapahtumat.

Toisin 6 vuoden nuvan aktiivinen kokemuksen piirien käyttöön, lisäksi 4 vuotta olen toiminut kouvolan nuvan tapahtumatyöryhmän puheenjohtajana

Mikä liiton strategiassa on mielestäsi tärkeintä?
Piirien ja tapahtumien kehittäminen

Kuka on esikuvasi? Perustele.
Hankalaa on valita heitä on monta. Haen esikuvani politiittisesta historiasta. Poliittisia yksi esikuva on mm Winston Churhill mutta esikuvat ylittävät puolue rajatkin siksi toinen tärkeä esikuva on Mauno Koivisto. Molemmat poliittiset esikuvani ovat vahvoja toimijoita sekä suora selkäisiä sanailijoita.

Ehdolla liittohallituksen jäseneksi: Okko Lausmaa
Okko Lausmaa.

Okko Lausmaa, okkolausmaa@icloud.com
Kotikunta Riihimäki

Instagram-käyttäjätunnus: lausmaaokko
Snapchat-käyttäjätunnus: lausmaaokko
TikTok-käyttäjätunnus: lausmaaokko

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Olen mielestäni, positiivinen, ystävällinen ja huomaavainen, mutta samalla valmis astumaan ulos mukavuusalueeltaan ja toimimaan rohkeasti.

Luottamustehtävät liitossa:
Huippiksen työpajanvetäjä 2022
Ääntenlaskija liittokokouksessa 2022
Nuva.Ry hämeen piirihallitus somevastaava 2023

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:

Riihimäen nuorisovaltuusto 2. VPJ 2022-2023
Riihimäen nuorisovaltuusto Viestintävastaava 2022-2023
Kanta-hämeen hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsen 2023-2024
Suomen Partiolaiset sisällöntuottaja 2022-2024
Suomen Partiolaiset Partioneuvoston varajäsen 2023-2024
Suomen Partiolaiset medialähettiläs 2022-2024
Suomen Partiolaiset TikTok ryhmän puheenjohtaja 2023-2025

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Oon Okko Lausmaa, 19-vuotias, Ehdolla suomen nuorisovaltuustojen liiton liittohallitukseen vuodelle 2024.

Miksi haet liittohallitukseen?
Haluan päästä edistämään nuorten osallitumista heitä koskevaan päätöksentekoon suomessa, edistämään mahdollisuuksia nuorille vaikuttaa ympäri suomea. Haluan myös päästä tekemään liiton viestintää hallitusvastuuna.

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Mulle osallisuus tarkoittaa yleisesti ottaen sitä, että joku on aktiivisesti mukana tai osallisena jossakin asiassa, toiminnassa tai päätöksenteossa. Se viittaa siihen, että henkilöllä on mahdollisuus vaikuttaa ja osallistua oman elämänsä, yhteisön tai yhteiskunnan tapahtumiin ja päätöksiin.

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Liitossa parasta on yhteishenki, mahdollisuudet oppia uutta ja mahdollisuudet vaikuttaa. Kaikki tukevat toisiaan ja ovat yhtä niinsanottua perhettä.

Mikä saa nuvalaisen aktivoitumaan liitossa?
Nuvalaisen aktivoitumista liitossa voi motivoi useat tekijät. Tekijöitä ovat mm. Yhteisöllisyys, vaikkuttamisen mahdollisuus ja tottakai tapahtumat

Liitossa toimiminen tarjoaa mahdollisuuden olla osa yhteisöä ja luoda verkostoja muiden nuvalaisten kanssa. Yhteisön tuki ja yhteenkuuluvuuden tunne voivat innostaa aktiiviseen osallistumiseen.

Mitä sinua kiinnostaisi tehdä liittohallituksessa? Millaista osaamista toisit mukanasi?
Hallituksessa eniten kiinnostaisi viestintä- ja markkinointi hommat. Toisin liittohallitukseen vahvaa osaamista viestinnästä ja toisin myös näkökulmaa myös amisten puolelta!

Mikä liiton strategiassa on mielestäsi tärkeintä?
Liiton strategiassa tärkeintä on mielestäni arvot, koska ne ohjaavat päätöksentekoa, ohjaavat liiton toimintaa, viestivät ulospäin ja rakentaa yleistä luottamusta.

Arvot on strategian perusta ja auttavat liittoa saavuttamaan tavoitteensa nuorten hyvinvoinnin ja osallistumisen edistämisessä.

Kuka on esikuvasi? Perustele.
Kaikki nuvalaiset ympäri suomea. Ihailen sitä miten jokainen nuvalainen tekee kaikkensa nuorten oikeuksien eteen

Ehdolla liittohallituksen jäseneksi: Maisa Kari

Maisa Kari, maisakari7@gmail.com
Kotikunta Uusikaupunki

Instagram-käyttäjätunnus: maisakari07

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Olen iloinen, sosiaalinen, lähestyttävä ja reipas nuori vaikuttaja Uudestakaupungista. Haluan saada kaikkien nuvalaisen äänen kuuluviin.

Luottamustehtävät liitossa:
Lounais-Suomen piirihallituksen tarkkailijajäsen ja sihteeri 2022
Lounais-Suomen piirihallituksen edunvalvontavastaava 2023
Nuva ry:n viestintätiimin jäsen 2023

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:
Uudenkaupungin nuorisovaltuuston jäsen 2021-
Uudenkaupungin nuorisovaltuuston avustava sihteeri 8/2023-
Varsinais-Suomen hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsen 2023-

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Olen Maisa Kari, 16-vuotias nuorisovaltuutettu Uudestakaupungista. Opiskelen tällä hetkellä lähihoitajaksi Novida ammattikoulu ja lukiossa. Tulevaisuudessa haluaisin tehdä töitä politiikan parissa sekä olla mukana niin kunta- kuin aluepolitiikassa.

Miksi haet liittohallitukseen?
Haen liittokokoukseen, koska haluan olla mukana kehittämässä liiton tapahtumia sekä viestintää. Haluan, että liiton tapahtumiin voisi kuka tahansa nuori osallistua ilman, että tapahtuman esteellisyys tai kieli vaikuttaa asiaan. Myöskin haluan, että liiton viestintä olisi selkeää niin kaikille nuorille kuin myöskin päättäjille.

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Mielestäni osallisuus tarkoittaa, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus päästä vaikuttamaan omiin asioihin. Osallisuus kuuluu kaikille, iästä, sukupuolesta, seksuaalisuudesta, taustasta ja vammaisuudesta riippumatta.

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Nuva ry:ssä on parasta se, että pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin etupuolelta Suomea sekä oppimaan uutta vaikuttamisesta. Liiton kautta olen saanut upeita ihmisiä elämääni, mahtavia kokemuksia sekä osallistumaan vaikuttamiseen uudella tavalla.

Mikä saa nuvalaisen aktivoitumaan liitossa?
Mielestäni nuvalaisen saa aktivoitumaan niin, että pääsee osallistumaan erilaisiin tapahtumiin liiton sisällä. Sitä kautta nuvalainen pääsee tutustumaan uusiin nuoriin eripuolilta Suomea ja pääsee oppimaan uutta.

Mitä sinua kiinnostaisi tehdä liittohallituksessa? Millaista osaamista toisit mukanasi?
Minua kiinnostaisi liittohallituksessa päästä vaikuttamaan liiton viestintään ja tapahtumiin. Olen tällä hetkellä mukana liiton viestintätiimissä, ja minulla on näkemystä siitä, miten liiton viestintää tulisi kehittää hyvään ja uuteen suuntaan. Tapahtumia haluaisin päästä kehittämään niin, että jokaisen nuoren helppo osallistua niihin.

Mikä liiton strategiassa on mielestäsi tärkeintä?
Mielestäni tärkein strategia on se, että nuvaliike kasvattaa vaikuttajia ja tukee demokratiakehitystä. Me nuoret olemme niitä tulevaisuuden aikuista, jotka tulevat päättämään, millainen Suomesta tulee myöhemmin. Liitto on yhdenvertainen järjestö, joka ajaa nuorten oikeuksia sekä edistää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia yhteiskunnassa.

Kuka on esikuvasi? Perustele.
Tämä kysymys on minulle henkilökohtaisesti todella vaikea. Minulla on monia esikuvia eri asioista. Päätän nostaa heistä omat vanhempani. He ovat elämäni tärkeimmät ihmiset. He ovat tukeneet minua vaikuttamisen saralla. He ovat kasvaneet minusta suvaitsevaisen ihmisen, jolle jokainen on samanarvoinen tässä maailmassa.

Ehdolla liittohallituksen jäseneksi: Kariina Kirsa

Kariina Kirsa, kariinakirsa@gmail.com
Kotikunta Janakkala

Instagram-käyttäjätunnus: @kariinakirsa
Snapchat-käyttäjätunnus: @kariinakirsa

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Olen yhdenvertaisuuteen kaikessa toiminnassani pyrkivä nuori. Menen vaikka läpi harmaan kiven, jotta jokainen kokee olonsa nähdyksi.

Luottamustehtävät liitossa:
Hämeen piirin piirihallitus 2023, tapahtumavastaava/sihteeri

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:
Janakkalan nuorisovaltuuston jäsen ja edustaja sivistyslautakunnassa ja Lapsiystävällinen kunta-hankkeen työryhmässä 2018-2020

Janakkalan nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja ja sihteeri 2020-2022

Janakkalan nuorisovaltuuston edustaja kunnanvaltuustossa 2021→

Janakkalan nuorisovaltuuston puheenjohtaja 2022→

Janakkalan seurakunnan nuorisotyön vastuuryhmän jäsen 2023→

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Olen 18-vuotias pienen kunnan nuvan puheenjohtaja ja innokas uuden oppija. Tulen korvien ohi menevistä epävarmoista ja hiljaisista puheenvuoroista ja olen koko ajan menossa kohti entistä oman näköisempää ja rohkeampaa vaikuttamista. Haluan jatkaa näiden rakentamieni portaiden kapuamista kohti jotain suurempaa.

Miksi haet liittohallitukseen?
Nuorisovaltuustotoiminta on ollut kotini viimeisen viiden vuoden ajan. Koen, että nyt on aikani antaa sille takaisin edes murto-osa siitä kaikesta, mitä olen saanut. En ole koskaan ollut motivoituneempi nuvaliikettä kohtaan ja haluan olla mukana rakentamassa liitosta entistä upeampaa järjestöä.

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Osallisuus on ainutlaatuinen kokemus, johon ei voi rinnastaa mitään muuta. Osallisuus tuo elämään toivoa ja kasvattaa itseluottamusta. Osallisuus tuo jokaista lähemmän itselleen merkityksellisiä yhteisöjä. Jokaiselle ihmiselle on elintärkeää kokea osallisuutta, sillä se on kokemus, joka opettaa, kuinka suuri merkitys jokaisen omilla ajatuksilla on.

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Liitosta jokainen voi löytää paikkansa. Paikalla en kuitenkaan tarkoita roolia, tai mitään muutakaan fyysistä. Kyseessä on kokemus yhteenkuuluvuudesta. Yhteenkuuluvuudesta, jota ei saavuteta missään muualla. Itselleni liitto opetti, kuinka suuri merkitys jokaisen näkemyksillä on. Liitto on koti.

Mikä saa nuvalaisen aktivoitumaan liitossa?
Tarpeeksi matala kynnys ja selkeästi esille tuotu mahdollisuus oppia. Aloitteleva nuvalainen tarvitsee paljon rohkeutta lähteäkseen mukaan valtakunnallisen tason tapahtumille, joten liiton ensisijainen tehtävä on näyttää jokaiselle, kuinka tervetullut hän onkaan.

Mitä sinua kiinnostaisi tehdä liittohallituksessa? Millaista osaamista toisit mukanasi?
Halun kehittää liittoa yhdenvertaisempaan suuntaan. Toki yhdenvertaisuuteen pyritään tälläkin hetkellä useilla toimilla, mutta mielestäni sen toteutumisen eteen on mahdotonta tehdä liikaa töitä. Toisin liittohallitukseen tiimipelaajan, joka pyrkii kaikella toiminnallaan siihen, että liitosta tulee useimmille se avosylinen koti, joka se minulle on.

Mikä liiton strategiassa on mielestäsi tärkeintä?
Arvot ja niiden toteutuminen kaikessa toiminnassa. Jokainen kolmesta arvosta on korvaamattoman tärkeä, eikä niitä kuulu unohtaa minkään liiton tekemän päätöksen kohdalla. Arvot rakentavat pohjan kaikelle, eikä järjestö voi toimia ilman kantavaa ja vankkaa lähtökohtaa, jonka ympärille toiminta rakennetaan.

Kuka on esikuvasi? Perustele.
Ehdottomasti Freddie Mercury. Hän on täydellinen esimerkki siitä, kuinka kenenkään ei kuuluisi välittää, mitä ympäristö heistä ajattelee. Omaa juttua tekemällä pääsee kaikista pisimmälle ja kenestä tahansa voi tulla mitä tahansa.

Ehdolla liittohallituksen jäseneksi: Eetu Hukkanen
Eetu Hukkanen.

Eetu Hukkanen, eetu.o.hukkanen@gmail.com
Kotikunta Tampere

Instagram-käyttäjätunnus: @eetu_hukkanen
X-käyttäjätunnus (entinen Twitter): @EetuHukkanen
Snapchat-käyttäjätunnus: @ehukkanen22
TikTok-käyttäjätunnus: @eetu_hukkanen

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Olen päämäärätietoinen, yhteistyökykyinen sekä tulevaisuuteen katsova manselainen vaikuttaja, joka ei pelkää ottaa uusia haasteita vastaan.

Luottamustehtävät liitossa:
Pirkanmaan piiri
– Hallituksen jäsen, sihteeri 2022

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:
Eurochild-verkoston Euroopan lasten ja nuorten neuvosto
– Suomen edustaja 2019–2022
Tampereen nuorisovaltuusto
– Jäsen 2020-
– Hallituksen jäsen 2021–2022
– Sihteeri 2022–2023
– Edustaja kaupunginvaltuustossa 2023-
Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuusto
– Puheenjohtaja 2023-
Suomen Lukiolaisten Liitto
– Pirkanmaan piirihallituksen jäsen 2023-

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Olen Eetu Hukkanen, pirkanmaalainen nuorisovaltuuston puheenjohtaja sekä kansainvälinen vaikuttaja. Opiskelen Tampereen lyseon lukiossa sekä siinä sivussa suoritan oikeustieteiden opintoja avoimessa yliopistossa. Politiikka, johtaminen sekä nuorten oikeuksien puolustaminen ovat asioita, joiden parissa haluaisin myös tulevaisuudessa työskennellä.

Miksi haet liittohallitukseen?
Haen liittohallitukseen, koska haluan päästä kehittämään liiton tapahtumatoimintaa ja takaamaan sen, että jokaisella nuvalaisella olisi jatkossakin yhdenvertaiset mahdollisuudet vaikuttaa ympäri Suomen. Uudet tapahtumakonseptit sekä monipuolisemmat jäsenedut ovat myös tärkeä osa tulevaisuuden nuvaliikettä. Työtä on tehty, mutta se on vielä kesken.

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Osallisuus on tunne, joka syntyy, kun ihminen saa vaikuttaa itselleen tärkeään asiaan. Sitä voivat olla myös esimerkiksi kyselyt, tutkimukset, poliittinen päätöksenteko, julkiset kuulemiset tai nuorisovaltuustotoiminta. Lisäksi osallisuus on johonkin yhteisöön kuulumista. Se on myös asia, jota voidaan kehittää jatkuvasti, eikä se ole ikinä valmis.

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Ihmiset. Nuvayhteisö oli yksi niistä tekijöistä, jotka saivat itsenikin liittymään liiton jäseneksi ja lähtemään mukaan tapahtumille. Kun viiteryhmä on maltillisen kokoinen, on helppoa löytää samanmielisiä kavereita. Tapahtumien ja jäsenistön palveluiden monipuolistamisella voimme entisestään lisätä yhteisöllisyyttä rajallisimmilla resursseillakin.

Mikä saa nuvalaisen aktivoitumaan liitossa?
Liiton tulee panostaa saavutettaviin ja monipuolisiin tapahtumiin joissa myös kokeneemmat nuvalaiset pääsevät oppimaan uutta. Jatkuva oppiminen sekä viestinnän kohdentaminen auttavat meitä myös saavuttamaan nuvalaiset entistä paremmin. Matalan kynnyksen vaikuttamismahdollisuudet jäsenistölle ympärivuotisesti takaavat myös nuvalaisten aktiivisuuden.

Mitä sinua kiinnostaisi tehdä liittohallituksessa? Millaista osaamista toisit mukanasi?
Haluan edistää erityisesti jäsendemokratian kehittämistä sekä tapahtumien sisältöjä. Toisin myös mukanani uudenlaista tulevaisuusnäkökulmaa sekä kokemusta kansainvälisestä vaikuttamisesta, unohtamatta järjestelmällisyyttä sekä käytännön kokemusta alnussa työskentelemisestä. Lisäksi laajat verkostoni voisivat olla hyödyksi liittohallitustyössä.

Mikä liiton strategiassa on mielestäsi tärkeintä?
Liiton strategiassa tärkeintä on mielestäni painopiste 2. Meidän tulee olla nuorten äänen kokoava voima sekä aktiivinen yhteiskunnallinen keskustelija. Meidän on pystyttävä yhdistämään voimat myös muiden nuorisojärjestöjen kanssa, jotta nuorten ääni kuuluu Suomessa mahdollisimman laajasti. Tarvitsemme rohkeutta sekä maltillisen rakentavaa linjaa.

Kuka on esikuvasi? Perustele.
Kunta- ja alueministeri Anna-Kaisa Ikonen. Hän on maltillinen sekä osaava persoona, joka ei tee itsestään isoa numeroa vaan vaikuttaa enemmän kulisseissa. Anna-Kaisa pyrkii aina löytämään yhteisymmärryksen erimielisten osapuolten välille. Hän korostaa omassa johtamisfilosofiassaan ihmisen sekä yhdessä tekemisen merkitystä. Tähän myös itse pyrin.

Ehdolla liittohallituksen jäseneksi: Roger Penter
Roger Penter

Roger Penter, roger.penter@loimaa.fi
Kotikunta Loimaa

Instagram-käyttäjätunnus: @rogerpenter

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Ystävällinen, vastuuntuntoinen ja ennen kaikkea intohimoinen nuva-vaikuttaja.

Luottamustehtävät liitossa:
Piirineuvoston puheenjohtaja 2023
Piirineuvoston edustaja liittohallituksen kokouksissa 2023
Lounais-Suomen piirijärjestön varapuheenjohtaja 2023
Viestintätiimin jäsen 2023
Kouluttaja 8/2023-

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:
Loimaan nuorisovaltuuston puheenjohtaja 6/2023-
Loimaan nuorisovaltuuston edustaja kaupunginvaltuuston kokouksissa
Suomen Lukiolaisten Liiton koulukävijä (koulutettu) 8/2023-
Novidan lukion opiskelijatoimikunnan jäsen 2023-
Puistokadun koulun oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja 2021-2022

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Terve! Olen Roger, lukiolainen ja nuorisovaikuttaja, syntynyt Virossa ja kasvanut Varsinais-Suomessa Loimaalla. Matkani tähän pisteeseen on ollut pitkä ja sitä yhdistää yksi tekijä: kasvu. Vaikuttamistoiminta on kasvattanut minua ihmisenä, avartanut maailmankatsomustani ja tuonut useita ystävyyksiä. Tätä kasvua tavoittelen mandaatillasi jatkamaan.

Miksi haet liittohallitukseen?
Haluan omalta osaltani olla rakentamassa yhdessä muun liittohallituksen ja aktiivien kanssa tulevaisuuden nuva-liikettä, tuoden näkemykseni, kokemukseni ja osaamiseni suoraan liittohallituksen ja toimiston arkeen. Mikäli minulle mahdollisuus annetaan, aion tulevalla kaudella keskittyä erityisesti valtakunnallisten koulutusten kehittämiseen.

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Osallisuus merkitsee minulle kuuluvuuden tunnetta ja sitä, että kokee voivansa vaikuttaa liittoon ja liiton kautta. Tunnetta, että on tervetullut mukaan taustastaan riippumatta. Tunnetta, että työpajoissa käydyistä kiivaista keskusteluista ja niiden tuloksista on hyötyä niin itselleen kuin muille että yhteiskunnalle.

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Liitossa on lukuisia asioita, jotka edustavat sen parasta. Näistä tärkeimmäksi voisi kutsua liiton jäsenistöä. Jäsenistössä piilee ne aktiivit, paikallistoimijat ja tulevaisuuden liittohallituksien jäsenet. Ilman jäseniä liittoa ei olisi. Ilman liittoa nuorisovaltuustojen ja sitä kautta nuorten edunvalvontaa ei voisi järjestää nykyisellä tasolla.

Mikä saa nuvalaisen aktivoitumaan liitossa?
Aktivoituminen vaatii, että liiton toiminnasta ollaan tietoisia aina sinne paikallistasoon asti. Sitten tulisi saada nuvalainen liiton valtakunnalliseen tapahtumaan, jossa hän pääsee syventämään osaamistaan liitosta, toimijoista ja nuvalaisista, rakentaen hänen innostusta liittoa kohtaan, rohkaisten aktivoitumaan ja jatkamaan esim. piiritoimintaan.

Mitä sinua kiinnostaisi tehdä liittohallituksessa? Millaista osaamista toisit mukanasi?
Haluan tulevana vuonna kehittää ja ottaa vastuuta liiton yhdestä tärkeimmästä tarjoamasta palvelusta, valtakunnallisista koulutuksista (esim. Aktiivipäivät). Näen, että kyseinen vastuu olisi minulle kasvattavin ja uskon, että kokemukseni, intohimoni ja vastuuntuntoisuuteni kautta olisin näinkin tärkeään tehtävään erinomainen vaihtoehto.

Mikä liiton strategiassa on mielestäsi tärkeintä?
MISSIO: “Liitto on kaikkien suomalaisten nuorten edunvalvoja.” Nuva ry on mielestäni koko Suomen nuorisovaltuusto. Se on käsi, jonka kautta nuorisovaikuttaja voi matalalla kynnyksellä kehittää osaamistaan ja vaikuttaa eri tapahtumien kautta myös valtakunnan politiikkaan. Liiton on jatkettava tämänlaista kaikkien suomalaisten nuorten edunvalvontaa.

Kuka on esikuvasi? Perustele.
Sinä 🫵 💜
Kiitos, että olet jaksanut lukea tähän asti. On hienoa, että olet perehtynyt minuun ja toivon mukaan perehdyt vielä muihinkin ehdokkaisiin, että tiedät varmasti ketä äänestää sitten liittokokouksessa, eikö näin? Vaalikampanjaani ja muihin ideoihini voit perehtyä tarkemmin Instagramissa @rogerpenter
Nähkäämme pian Hämeenlinnassa 🫶

Ehdolla liittohallituksen jäseneksi: Vilja Vänskä

Vilja Vänskä, vanskavilja@gmail.com
Kotikunta Valkeakoski

Instagram-käyttäjätunnus: vanskavilja
Muu: viljaviljavilja (Pinterest) 😉

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Kuin pupu, energiaa riittää ja olen aina loikkimassa ympäriinsä. Olen sosiaalinen kaikkien kaveri, enkä vahingoittaisi kärpästäkään.

Luottamustehtävät liitossa:
Pirkanmaan piirihallituksen jäsenhankintavastaava 2023
Viestintätiimin jäsen 2023

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:
Valkeakosken nuorisovaltuuston jäsen 2021-2022
Pirkanmaan maakunnallisen nuorisovaltuuston jäsen 2021-2022
Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston jäsen 2023
Tampereen yhteiskoulun lukion opiskelijakunnan hallituksen jäsen 2023

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Olen Vilja ja tulen viljapeltojen keskeltä Huittulan kylästä Valkeakosken Sääksmäeltä. Olen menossa kohti tulevaisuutta, jossa jokaisen nuoren ääni kuuluu ja jossa sen sanomaa todella pidetään arvossa.

Miksi haet liittohallitukseen?
Haluan oppia lisää etenkin edunvalvontatyöstä ja olla osana etsimässä uusia tapoja edistää nuorten osallisuutta sekä kehittää nuorisovaltuustotoimintaa. Haluan kehittää itseäni lisää nuorena vaikuttajana ja olla osana uunituoreiden vaikuttajanalkujen leipomisessa alamme asiantuntijoiksi.

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Osallisuus on henkilön tunne joukkoonkuuluvuudesta ja siitä, että hänen ajatuksiaan, tunteitaan ja mielipiteitään kuunnellaan ja todella otetaan huomioon.

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Parasta liitossa on viljava eli runsas kirjo nuoria kaikenlaisista taustoista, joita yhdistää intohimo kehittää maailmasta parempaa paikkaa nuorille. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto kokoaa eri taustoista ja katsomuksista tulevia nuoria yhteen tekemään muutosta ja onnistuu siinä hämmästyttävän hyvin.

Mikä saa nuvalaisen aktivoitumaan liitossa?
Uskallus. Tuoretta nuvalaista on tärkeää rohkaista ja kannustaa yrittämään ja kokeilemaan uusia asioita. painottaa, kuinka jokainen on joskus ollut uusi ja aloittelija. Neuvoa, auttaa, näyttää esimerkkiä ja ennen kaikkea luoda turvallinen ilmapiiri ottaa askeleita eteenpäin omaa tahtiaan.

Mitä sinua kiinnostaisi tehdä liittohallituksessa? Millaista osaamista toisit mukanasi?
Liittohallituslaisena haluaisin keskittyä edunvalvonnallisen tuen antamiseen sitä kaipaaville nuorisovaltuustoille ja -valtuutetuille. Omaan hyvät ongelmanratkaisutaidot sekä osaan auttaa apua tarvitsevia. Plussana, että tilanteessa jossa en osaa, pengon vaikka koko Googlen läpi voidakseni antaa tarvittavaa apua.

Mikä liiton strategiassa on mielestäsi tärkeintä?
4. Nuvaliike kasvattaa vaikuttajia ja tukee demokratiakehitystä
Nuorena kuuluu nauttia siitä etuoikeudesta, että kaiken ei tarvitse vielä olla niin vakavaa. On älyttömän hienoa, että meillä on järjestö, jossa pääsee jo niin nuorella iällä mm. harjoittelemaan kokouskäytänteitä ja verkostoitumaan tavoilla, mitä mitkään muut ympäristöt eivät tarjoa.

Kuka on esikuvasi? Perustele.
Äiti. Olen todella kiitollinen hänelle siitä kasvuympäristöstä ja lapsuudesta, jonka hän minulle mahdollisti. Äiti on kasvattanut minusta sen värikkään, uteliaan ja positiiviseen ajatteluun pyrkivän ihmisen, jota nyt olen. Äiti on näyttänyt hyvää esimerkkiä hetkessä asioihin tarttumisesta ja omien haaveidensa tavoittelemisesta.

Ehdolla liittohallituksen jäseneksi: Matias Toivola
Matias Toivola.

Matias Toivola, matiasetoivola@gmail.com
Kotikunta Eurajoki

Instagram-käyttäjätunnus: matiasetoivola
Snapchat-käyttäjätunnus: matias_toivol20

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Hei, minä olen Matias Toivola 16-vuotias ahkera nuori Eurajoelta. Olen aktiivinen, innokas ja sosiaalinen. Lisäksi tykkää haastaa itseäni.

Luottamustehtävät liitossa:
Nuva Ry:n Lounais-Suomen piirin piirihallitus tarkkailijajäsen sekä edunvalvonta vastaava kaudella 2022.

Nuva Ry:n Lounais-Suomen piirin piirihallitus jäsen sekä edunvalvonta vastaava kaudella 2023.

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry kouluttaja vuodesta 2022 eteenpäin.

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:
Eurajoen Nuorisovaltuusto kaudella 2021-2022 sihteeri.

Eurajoen Nuorisovaltuusto kaudella 2023-2024 puheenjohtaja.

Satakunnan maakunnallisennuorisovaltuuston SataNuva puheenjohtaja vuosina 2021 ja 2022.

Ravakka Leaders nuorisotyöryhmän jäsen vuonna 2022.

Eurajoen Nuorisovaltuuston Teknisen lautakunnan edustaja kaudella 2021-2022.

Eurajoen Nuorisovaltuuston Kunnan Valtuuston edustaja kaudella 2023-2024.

Kuka olet, mistä tulet ja minne olet menossa?
Hei Minä olen Matias Toivola 16-vuotias lukiolainen Eurajoelta tarkemmin ottaen Eurajoen Nuorisovaltuustossa. Tässä kohtaa elämäni pyrin itselleni tärkeän järjestön Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto liittohallitukseen. Tarkoituksena tulevaisuudessa olisi mennä opiskelemaan valtiotieteitä tai jotain vastaavaa ja suuntautua kohti politiikka.

Miksi haet liittohallitukseen?
Haen liittohallitukseen sillä koen, että liitohallitus tarvitsee myös nuoremman nuorisovaltuutetun ääntä jolla on myös paljon kokemusta toiminnasta ja liitosta. Koen myös, että minulla on ollut jo pitkään polttava halunnut vaikuttaa itselleni tärkeän järjestön toimintaan ja siihen miltä sen huominen näyttää.

Määrittele mitä tarkoittaa osallisuus?
Osallisuus tarkoittaa sitä, että toiminnan tai organisaation jäseniä otetaan mukaan toimintaan ja heidän annetaan vaikuttaa siihen mitä toiminta on miltä se näyttää tai kuulostaa.

Mikä Suomen Nuorisovaltuustojen Liittossa on parasta?
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:ssä parasta on ehdottomasti sen tapahtumat ja sen luomat verkostot, ystävyydet, kaverisuhteet ja tuttavuudet joiden kanssa tulee itse oltua myös tekemisissä muuallakin kuin liiton tapahtumilla.

Mikä saa nuvalaisen aktivoitumaan liitossa?
Nuvalaisen liitossa saa aktivoitumaan: liiton viestintä, tapahtumat ja siellä luodut sosiaaliset suhteet kukaan ei halua tehdä tätä yksin.

Mitä sinua kiinnostaisi tehdä liittohallituksessa? Millaista osaamista toisit mukanasi?
Itseäni kiinnostaisi liittohallituksessa tehdä kenttävastaavan hommia ja vastata siitä miltä liiton tilauskoulutukset näyttävät ja miten piirit toimiva. Osaamista näihin hommiin minulta löytyisi kouluttajataustastani sekä parista vuodesta piirihallituksessa. Toisin mukanani myös vahvan puheenjohtajan kokemuksen.

Mikä liiton strategiassa on mielestäsi tärkeintä?
Mielestäni liiton strategiassa on tärkeintä on nuorisovaltuustojen etujen ajaminen sekä kouluttaminen sillä nämä asiat ovat mielestäni liiton suurimpia ja tärkeimpiä tehtäviä, että nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa ja tietävät miten vaikuttaa.

Kuka on esikuvasi? Perustele.
Esikuvani on Stephen Hawking sillä hän on saanut minut ymmärtämään että, olet minkälainen tahansa ja tulet mistä tahansa voit silti tehdä sitä mistä pidät ja olla hyvä siinä mitä teet kunhan vain jaksat yrittää ja panostaa asioihin. Hän on inspiroinut minua vahvasti tekemään sitä mistä itse pidän.

Ehdolla liittohallituksen jäseneksi: Eetu Setälä
Eetu Setälä

Eetu Setälä, eetu.setala@ownwell.fi
Kotikunta: Ähtäri

Instagram-käyttäjätunnus: @eetu.setala
Snapchat-käyttäjätunnus: eetu.setala
TikTok-käyttäjätunnus: @eetusetala
Muu: Linkedin Eetu Setälä

Kuvaile itseäsi 140 merkillä
Ähtäristä kotoisin oleva nuori vaikuttaja.

Luottamustehtävät liitossa:
Suomen Nuorisovaltuuston Liitto ry:n Pohjanmaan piiri ry:n tarkkailijajäsen 2022

Suomen Nuorisovaltuustojen Liito ry:n Pohjanmaan piiri ry:n varapuheenjohtaja 2023

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n piirineuvoston varapuheenjohtaja 2023

Luottamustehtävät muissa järjestöissä:
Ähtärin nuorisovaltuuston puheenjohtaja 2020 >

Kuudestan ry (ent. Kuusiokuntien kehittämisyhdistys) nuorisojaoston jäsen 2021 >

Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen alaisen maakunnalisen nuorisovaltuuston edustaja 2021

Tulevaisuuden sote-keskus -hankkeen Etelä-Pohjanmaan nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja 2022

Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston varapuheenojohtaja 2023

Puheenjohtaja- ja varapuheenjohtajaehdokkaiden blogit

Liittohallituksen ja toimiston matkassa 🤪

Liittohallituksen, toimiston väen ja liiton toimijoiden vuoteen on mahtunut paljon kommelluksia ja hassuja hetkiä ja nyt on aika katsoa vuotta taaksepäin! Tästä osiosta löydät vuoden varrella kerättyjä hassuja kuvia ja lausahduksia. Tämä osio tulee nauttia kevyellä mielellä, pilke silmäkulmassa ja naurulihakset valmiina 😉 Mistään lausahduksesta ei kanneta poliittista vastuuta hih heh

Vuoden 2023 LIITTOQUOTES

Liiton salaisten Slack-viestintäkanavien joukosta löytyy erillinen kanava, johon vuoden aikana kerätään ylös liiton toiminnan tuoksinnassa kuultuja hassuja kommelluksia ja lausahduksia. Nyt vuoden lopuksi onkin hyvä avata tämä aarrearkku ja kurkistaa, mitä kaikkea sekavaa ja höpsöä ollaan saatu vuoden aikana kerättyä liittohallituksen, toimiston ja toimijoiden suusta 😉

Maria on kirjoittanut, että "provosoivat lihalainen" on sanonut: "hei näitä ei saa kuvata emmää oo oikeesti tätä mieltä!! mä vaan provosoin :)"
Jenni on kirjoittanut:
"Paikallinen kouluttaja: kaupungin siivooja pelästyi aamulla töissä piirigurua. Piiriguru piti siirtää toiseen paikkaan säikyttelemästä muita"
Maria on kirjoittanut:

"hotellin käytävällä illalla käyty lihan keskustelu:
”tää ei varmaan oo paras juttelupaikka”
”joo täällä on vanhoja ihmisiä”
”mitä vanhoja ihmisiä täällä on??:D”
”no minä”
Aino kirjoittaa, että"eräs osallisuusasiantuntija" on sanonut:
"Keikari on niiku 1800-luvun slay"
Maria on kirjoittanut, että "viestivä lihalainen" on sanonut:
"en mää tykkää ajatella järkevästi, ei sellanen oo kivaa"
Eino on kirjoittanut, että "p.v." on sanonut:
"pää lähti"
Maria on kirjoittanut seuraavan keskustelun:
"aa sää löysit ton kameran, hyvä”
”joo ku tää toinen oli vähän.. getto”
-kuvaajagettoilija aho"
Miisa on kirjoittanut, että Nette on sanonut:
"Ei se kenenkään ihmisoikeus ole saada pöytää"
Maria on kirjoittanut keskustelun:
"Mulla on sellanen erikoissuihke”
”Ei se vaan sattuis olla hiuslakkaa?”
”Joo! ”
Eino on kirjoittanut, että Filip on sanonut:
"Mä vihaan ihmisiä" ja "mä lukittaudun yksin huoneeseeni, enkä puhu enää toisten kanssa"
Maria on kirjoittanut, että "vanha lihalainen" on sanonut:
”tää hanaholmen on vähän härö juttu”
Eino on kirjoittanut, että "eräs lihalainen" on kysynyt:
"Miksei saa loukata?"
Maria on kirjoittanut, että piirineuvostossa on sanottu:
“ei siellä liittohallituksessa kuitenkaan mitään juntteja istu”
Eino on kirjoittanut, että Aktiivipäivien osallistuja on sanonut tapahtumalla:
"Laitetaanhan ne rikkimenneet puhelinkuoret liiton talousarvioon"
Aino on kysynyt "Onks liittohallitus nukkunu lainkaan?"
Eino vastasi tähän "useamman tunnin ainakin ja itkuemojin"
Maria on kirjoittanut keskustelun:
maria: ”lähdetään tasan kymmeneltä”
markus: ”no sehän on kun nyrkki naamaan”
Liittohallitus – BeReal-edition

Onko BeReal tuttu? Lihalle on ainakin (paitsi Markus boikotoi sitä koska se on “feikki”??) ja tässä muutamat söpöt ja hauskat lihan seikkailuilla napatut BeRealit 🫣📸

liha ja toimisto syömässä -real
liha tapaamassa eduskunnan puhemiestä -real
vuosijuhlat -real
kauppareissussa -real
aktiivipäivät -real
pidätte pistettä pohjoismaisilla demokratiafestareilla -real
tultiin just tanskaan -real
varapuheenjohtajat töissä -real
einon ja markuksen hotellihuone -real
nette ja filip viimehetkellä koneeseen -real
jutellaan ruotsalaisille -real
kello on tosi liikaa hanaholmenissa -real
katotaan UMK -real
ps eino mikä tää däb on????

REIPAS liittohallitus – välillä vähän hajottaa

Liittohallituksen vuosi on ollut erittäin lennokas ja vauhtia ei oo puuttunut. Alla todistusaineistoa liittohallituksen väsyneistä ja enemmän väsyneistä hetkistä 😁

Aktiivipäivien vastuut hajottaa 🪱
paikka: tanska
kello: aivan liikaa
tehtävä: demokratiafestivaalien kuvausseinän taustalakanan koristelu
jaksaminen: koetuksella
kova työ vaatii kovat huvit…
(KAIKKI AMPU MUA KOKOAJAN cancel kaikki oikeesti t maria)
aamu-uinnin tavarat tulee laittaa jo edellisenä yönä valmiiksi 😃
aktiivien kuvien joukosta voi bongata kuinka sunnuntain työpaja-avustukseen iski akuutti JANO
ei tykätä omenahotellin hisseistä koska jäätiin sinne jumiin.
2 kertaa.
kokous alko sit hieman myöhemmin 🙂
puhetta EU:sta ja Eino be like:
one man down tanskan tapahtumapisteen yötyöstössä
lahden nuvan instagramista bongattavissa iloiset ja PIRTEÄT aktiivien sunnuntain työpaja-avustajat ☀️
maalaiset näki lentokoneen:
”petra ootko valmis auttaa osallistujia?”
petra:
aadalta PALJON PUSUJA kaikille 😘😍
en tiiä tarviiks mun sanoo tähä mitää..
oli vaan liian hyvä jättää laittamatta 😀
just slaying and laying 🤪✌🏻
ohjelmaa seurataan aktiivisesti 🤝🏻👀
eino ❤️ markus -bromance

MEEMIFIED – todistettavaa meemeilyä

Vuodesta ei selviä ilman meemejä – meemeistä ei ollu puutetta tänäkään vuonna 😀 Tästä löydät muutaman kpl todistetusti liiton sisäisessä viestinnässä esiintyneitä meemejä ja meemeilyitä 🤪 ollaan niin megahauskoja EIKÖ??

liittohallituksen snapchat-ryhmän sisältöesimerkki

aktiivit be like:

meemi esiintynyt Slackissa syksyn aktiivipäivien lauantaina
NUVA x Käärijä 😃😆🤪
liittohallitustyö:
kerro nuvatoiminnasta ❌
piirrä puu ✅
piiritoimijoilta kysyttiin mistä piiri voi tehdä sisältöä someen 😉😋
aktiivipäivät pro:n puhujan diat… ei kommenttia…

Liittokokouksen sanakirja 📖

Onko tämä ensimmäinen liittokokouksesi? Ei hätää! Tästä alta löydät liittokokouksen sanakirjan, eli usein kuuluvat sanonnat ja termit joilla kokous taittuu erinomaisesti 😉

Jos jokin vielä kuitenkin jää mietityttämään, kysythän rohkeasti ja vedät hihasta kokouksessa häärääviä apulaisia, eli teknisiä sihteereitä (ne on niitä pro aikuisia) tai liittohallituslaisia. Ollaan täällä teitä varten ja aina iloisia, jos voidaan auttaa. Mikään kysymys ei oo huono tai kysyjä tyhmä – on vaan asioita joita ei oo selitetty tarpeeks selkeesti <3

Kokouksen tyypit – keitä täällä häärää?

Puheenjohtaja

Tyyppi, joka voi olla sinulle tuttu liiton julkaisemista vaikuttajatarinoista, Politbyroo podcastista tai liiton historiasta menneeltä vuosikymmeneltä. Tyyppi, joka jakaa puheenvuorot liittokokouksessa ja määrää asioiden käsittelyn tahdin. Ota mallia.

Pääsihteeri

Henkilö, joka huolehtii että kaikki kokouksessa päätetty kirjataan ylös ja että kokouksessa käytettävä tekniikka toimii. Istuu yleensä edessä puheenjohtajan ja avustavien sihteerien kanssa. Tunnetaan myös liiton pääsihteerinä ja bossina liitto-osaajana.

Avustavat sihteerit

Auttavat liittokokouksen puheenjohtajaa ja pääsihteeriä pysymään kärryillä kokousedustajien puheenvuoroista ja pidettyjen puheenvuorojen sisällöstä.

Ääntenlaskijat

Skarppeja matikkaa hallitsevia nuvalaisia. Nousevat usein seisomaan kokoussalissa ja osoittelevat kokousedustajia sormella. Ei tarvitse säikähtää, he laskevat vain käsiä.

Pöytäkirjantarkastajat

Vahtivat ja merkitsevät itselleen ylös liittarin kulkua. Heillä on tärkeä tehtävä tarkistaa, että kokouksen pääsihteeri on tehnyt työnsä kunnolla.

Liittohallitus

Suuret ja mahtavat nuvalaiset, jotka kolunneet pitkän matkan nuvataipaleen alusta liittohallitusvaaleihin ja Aktiivipäivien vessojen siivoamivastuista liittokokouksen kynnykselle. Kuluvan vuoden nuvapäättäjät, tämän liiton tyypit. Liittarissa esittelevät asiakirjoja ja vastaavat kysymyksiin. Koittavat pitää vielä vallankahvasta kiinni tämän viikonlopun, ennen kuin heille valitaan seuraajat sunnuntaina.

Toimiston tiimi

Tekevät kovasti hommia ja juoksevat paikasta toiseen liittokokouksen onnistumisen eteen. Täällä sinua varten.

Kokouksen termit ja käytänteet haltuun

#nuvaliittari

Liittokokouksen virallinen hashtag somessa. Käytä paljon niin päätökset ja hyvä meininki näkyvät!

Repliikki

Huikkaat nopeasti korjauksen johonkin asiaan, kun haluat korjata jotain sinuun tai edustamaai tahoon kohdistunutta virheellistä väitettä.

Työjärjestyspuheenvuoro

Haluat saada kokouksen puheenjohtajan huomion. Tähän on toki muitakin tapoja, joten huomion tulisi kohdistua kokouksen käsittelyjärjestykseen tai kokoustauon toivomiseen.

Ponsi

Liittarin toive liittohallitukselle toimia toivotulla tavalla. Voi jättää ties sun toiseen asiakirjaan. Hyvä tapa varmistaa oman nimen kuuluminen kokouksen puheenjohtajan suusta ja saada jotakin läpi ja tunnistautua todelliseksi liittokokousvaikuttajaksi.

“Käsi alkaa olkapäästä”

Käsi nousee kunnolla ylös ilmaan, jotta ääntenlaskijat voivat tehdä työnsä. Hyväksi todettu myös, jos haluaa oman puheenvuoron joskus tulevan huomatuksi.

Kokoustauko

Aika, jolloin kokous ottaa tauon mennäkseen vessaan. Mene sinäkin.

Eriävä mielipide

Et kannata tehtyä päätöstä ja haluat sanoutua siitä irti. Ilmoita pääsihteerille ja jätä eriävä

mielipide sähköisesti.

Koeäänestys

Testataan jonkin asian kannatusta ilman, että ääntenlaskijat laskevat jokaista kättä tai lappua. Huom ks. kohta “käsi alkaa olkapäästä”!

Osallistujapassi

Kulkukortti, nimikyltti ja äänivaltaisuutesi todistaja. Älä hukkaa!

Lauluja luriteltavaksi 🎶

Kokoustauko tai hotellin ilta pitkästyttää? Nappaa tästä kavereiden kanssa laulettavaksi nuvabiisejä 😎

Pidän kaksin käsin kiinni paikasta

Pidän kaksin käsin kiinni paikasta / melodia Cha cha cha, Käärijä

Rankka viikko ja paljon pitkii päiviä takan
Mielenkiintona vaalikoneita taas tuhat
Vanhat käsitykset on aika kumota
Tää pitkä nuvakausi on kohta lopussa

Pidän kaksin käsin kiinni paikasta niinku
Cha cha cha cha cha cha cha
Hei! Vaalisaalis tulee äänestäjist (teist) nuorista niinku
Cha cha cha cha cha cha cha
Hei! Haluun olla nuvas, salaa vallankahvas niinku
Cha cha cha cha cha cha cha, hei
Ja mä jatkan edustajan penkissä niinku

Muutama vaalipaneeli on jo takana
Silti mul on vielä esitteit’ mukana
Yeah yeah ye ye yeh
Ilta on vielä nuori ja aikaa jaella
Tää jäinen ulkoilma alkaa jo tuhota
Kävelykadulla en tunne enää varpaita
Niinku cha cha cha mä oon ehdolla!

Pidän kaksin käsin kiinni paikasta niinku
Cha cha cha cha cha cha cha
Hei! Vaalisaalis tulee äänestäjist (teist) nuorista niinku
Cha cha cha cha cha cha cha
Hei! Haluun olla nuvas, salaa vallankahvas niinku
Cha cha cha cha cha cha cha, hei
Ja mä jatkan edustajan penkissä niinku

Taas olen ehdolla niinku cha cha cha cha ja mä lähestyn sinuakin kadulla
Niinku cha cha cha kun teen vaaleihin omaa kampanjaa

Cha cha cha, nimi, pidä mut kartalla
Mun kalenterissa ei kai vapaata ole laisinkaan
Cha cha cha tiimin kanssa me voittoa juhlitaan
Joo-oo mut joskus oon kenties, vielä puheenjohtaja

Taas olen ehdolla niinku cha cha cha cha ja mä tuun sua lähestyy kadulla
Niinku cha cha cha kun teen vaaleihin omaa kampanjaa

Niinku cha cha cha
Cha cha cha cha cha cha cha aa-aah
Niinku cha cha cha
Cha cha cha cha cha cha cha
Cha cha cha cha cha cha cha

sanat by Gallen kulkuset (E.K) 2023

Liitollamme duunissa vain

Liitollamme duunissa vain / melodia Mä joka päivä töitä teen, Matti ja Teppo

Mä joka päivä töitä teen
Joka ainoa aamu driven auki saan
Sen kaiken teen mä siksi vain
Liittomme sä jaksat olla meidän omanain

Ajat oli uudet kun mä olin nuori
Mietin eihän tässä auta
Asiakirjatyöt riitti vilu sekä nälkä
Hallituksenkin haaveet hautaa
Kun me nuijaa lyötiin olin iloinen
Päätökset kovat hikeä jo pukkas
Olit vielä nuija pikku kullan nuppu
Nuija Liittomme tärkein

Mä joka päivä töitä teen
Joka ainoa aamu driven auki saan
Sen kaiken teen mä siksi vain
Liittomme sä jaksat olla meidän omanain

Tiesin kyllä töitä tekevälle riittää
Mukavasti alkuun päästiin
Joskus oli tiukkaa deatlinit kun horjui
Muistutit mua öin ja päivin
Tällöin mä muistan kuinka ihanaa
Olla driven kanssa kahden
Tiedän ettei hukkaan asiakirjat mennyt
Liittomme maailmassa

Mä joka päivä töitä teen
Joka ainoa aamu driven auki saan
Sen kaiken teen mä siksi vain
Liittomme sä jaksat olla meidän omanain (x3)

sanat by joku eteenpäinmennyt nuva-alumni 🙏🏻

Liittokokousbingo🎯

Tässä liittokokouksen virallinen bingo! Bongon saat käyttöösi ottamalla siitä näyttökuvan ja puhelimen avulla (esim. Instagram tai Snapchat tässä hyviä) pääset ruksimaan ruutuja sitä mukaa kun ruuduissa mainitut asiat kuulet tai näet tapahtuvan. Saadessasi bingon vinottain, pysty- tai vaakasuoraan, voit huutaa bingo, ja luoksesi kipittää makea palkinto 😋 Kaikkien bingon huutajien kesken arvotaan myös LEFFALIPPU?! (vähänkö siistiä) Älä kuitenkaan huuda bingoa kenenkään puheenvuoron aikana, annetaan kaikille rauha ja meidän huomio kun heillä puheenvuoro on <3