Hyppää sisältöön

Vastaus Turun Sanomien artikkeliin Aktiivipäivien käytänteistä

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. järjestää 15.-17.3. Turussa Aktiivipäivät, joka on kaksi kertaa vuodessa pidettävä valtakunnallinen koulutustapahtuma. Tapahtumasta lähetettiin tiistaina 12.3. Turun alueen toimittajille tiedote ja kutsu tulla tekemään juttua tapahtumasta paikan päälle. Paikalle tulevia toimittajia pyydettiin kutsussa ilmoittamaan tulostaan etukäteen järjestäjille. Tässä yhteydessä ilmoitettiin, että turvallisuussyistä tarkat osoitetiedot ilmoitetaan vain tapahtumaan ilmoittautuneille.

Turun Sanomat julkaisi keskiviikkona 13.3. “Hyvä kysymys”-palstalla jutun “Miksi Nuva ry:n kokouspaikka on salainen?”, joka käsittelee käytäntöämme olla ilmoittamatta tapahtuman tarkkoja osoitetietoja muille kuin tapahtumaan ilmoittautuneille. Se, ettei valtakunnallisten suurten tapahtumien paikkatietoja ilmoiteta julkisesti, on Nuva ry:n vakiintunut käytäntö, joka on ollut käytössä vuosia.

Käytäntö ei perustu siihen, että tapahtumaan kohdistuisi erityistä turvallisuutta vaativaa uhkaa, tai että vastaavissa tapahtumissa olisi ollut turvallisuusuhkia, vaan liittyy turvallisen ilmapiirin luomiseen. Nuva ry. haluaa myös huomauttaa, että tapahtumapaikka on ei-julkinen eikä salainen, kuten jutussa kirjoitetaan.

Aktiivipäivät on kaikille Suomen nuorisovaltuutetuille ja muissa vastaavissa vaikuttajaryhmissä toimiville nuorille avoin koulutustapahtuma, johon on ollut ennakkoilmoittautuminen käytännön järjestelyjä, kuten ruokailuja ja materiaaleja, varten. Tarkka tapahtumapaikka on ilmoitettu osallistujille, heidän huoltajilleen ja puhujille heille lähetetyssä osallistujakirjeessä. Lisäksi tapahtumasta on tehty asianmukaiset ilmoitukset muun muassa pelastusviranomaisille.

 

Lisätietoja antaa:
Puheenjohtaja Sami Salminen
sami.salminen@nuva.fi
puh. 044 777 0561