Hyppää sisältöön

Liity jäseneksi

Liity Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n jäseneksi! Jäsenenä saat: 

  • Kasvaa kanssamme vaikuttajaksi.
  • Edullisemmat osallistumismaksut valtakunnallisiin tapahtumiimme ja mahdollisuuden hakea maksuhelpotusta tapahtumien osallistumismaksuista.
  • Alennusta paikallisten koulutusten hinnoista, jos kaikki koulutettavat nuvalaiset ovat jäseniämme.
  • Oikeuden vaikuttaa Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton toimintaan ja työhön nuorten vaikuttamismahdollisuuksien eteen.
  • Mahdollisuuden edistää nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia ympäri Suomen muun muassa erilaisten tapahtumien ja työpajojen kautta.
  • Pääsyn yhteisöön, josta voit saada elinikäisiä ystäviä, huippukontakteja ja paikkoja tuoda nuorten ääntä kuuluviin.

Jäsenmaksu on 20 euroa. Jäsenyys on voimassa yhden kalenterivuoden kerrallaan tammikuusta joulukuuhun. Jäsenet saavat aina kuluvan kalenterivuoden jäsenmaksulaskun sähköpostiin alkuvuodesta. Uudet jäsenet saavat laskun sähköpostiin liittymisen yhteydessä. 

Näin liityt jäseneksi

Täytä sähköinen jäsenhakemuslomake ja maksa sähköpostiisi tuleva jäsenmaksulasku. 

Jos kuntasi on luvannut maksaa jäsenmaksusi, pyydä nuorisovaltuustosi ohjaajaa ilmoittamaan meille jäsenmaksun maksamisesta. Kun olet maksanut jäsenmaksusi, olet täysivaltainen Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton jäsen.

Jäsenyyden muodot

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n jäsenet ovat piirijärjestöjä ja henkilöjäseniä. Esimerkiksi kunnallinen nuorisovaltuusto ei voi olla Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton jäsen, mutta kaikki nuorisovaltuutetut voivat liittyä henkilöjäseniksi.

  • Henkilöjäsen: varsinaista henkilöjäsenyyttä voivat hakea kaikki Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton toiminnasta kiinnostuneet, jotka hyväksyvät yhdistyksen säännöt. Henkilöjäsen saa äänestää liittokouksessa, jos hänen jäsenmaksunsa on maksettu määräaikaan mennessä.
  • Kannatusjäsen: kannatusjäsenyyttä voivat hakea kaikki, jotka haluavat tukea Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton toimintaa.
Sähköinen jäsenpalvelu

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitolla on sähköinen jäsenrekisteri. Saat sähköpostiin ohjeet oman tunnuksen luomiseksi, kun olet täyttänyt jäsenhakemuksen. 

 Jäsenpalvelussa voit:

  • Päivittää omat yhteystietosi.
  • Tarkistaa, oletko maksanut jäsenmaksusi.
  • Tulostaa jäsenmaksulaskusi.
  • Erota Suomen Nuorisovaltuustojen Liitosta.
Jäsenyyden lopettaminen

Jos haluat erota Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:stä, sinun tulee jättää eroilmoitus. Eroilmoituksen voit:

  • Jättää sähköisessä jäsenpalvelussa.
  • Lähettää sähköpostissa osoitteeseen toimisto@nuva.fi. Sähköpostieroilmoituksessa täytyy lukea selkeästi, että haluat erota yhdistyksestä.

Huomaathan, että paikallisessa nuorisovaltuustossa lopettaminen tai jäsenmaksun maksamatta jättäminen ei automaattisesti lopeta jäsenyyttäsi. Sinun pitää erota jäsenyydestäsi erikseen.

Kunta voi maksaa Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton jäsenmaksun

Kunnan / kaupungin täytyy ilmoittaa vuosittain ja aina kun uusia nuorisovaltuutettuja liittyy mukaan toimintaan, että kunta maksaa nuorisovaltuutettujen jäsenmaksuja. Paikallisen nuorisovaltuuston ohjaaja tai muu laskutuksesta vastaava henkilö voi ilmoittaa jäsenmaksuista.

Laskutamme kunnilta jäsenmaksuja kootusti ilmoitusten mukaan noin kerran viikossa. Ilman erillistä ilmoitusta, emme tiedä, keiden jäsenmaksut kunta maksaa. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ei saa paikallisten nuorisovaltuustojen jäsentietoja automaattisesti ilman erillistä kunnalta tullutta ilmoitusta. 

Kunnan maksaman jäsenmaksuilmoituksen lisäksi jokainen uusi jäsen täyttää Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton jäsenhakemuksen. Vanhojen jäsenten ei tarvitse täyttää jäsenhakemusta vuosittain uudelleen.

Lisätietoa jäsenyydestä

Lisätietoja jäsenasioista saat Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton toimistolta. Jäsenasioissa sinun kannattaa olla yhteydessä sähköpostitse toimiston yleiseen osoitteeseen toimisto@nuva.fi tai järjestösuunnittelijaan. Kaikki toimiston yhteystiedot löydät yhteystietosivulta.