Hyppää sisältöön

Liittohallituksen kokouksessa 11/2020 keskusteltiin taloustilanteesta ja viimeisteltiin syksyn koulutuksia!

Liittohallitus kokoontui 11. kokoukseensa Helsinkiin, Nuva ry:n toimistolle 10.-11.8. Kokouksen yhteydessä järjestettiin toimistopäivät ja käsiteltiin kokousasioiden lisäksi kuntavaaleja ja tulevaisuusskenaarioita! 

Täältä pääset lukemaan kokouksen pöytäkirjan.

Kokouksen keskeisiä päätöksiä

Koronaan varautuminen

Toimisto ja liittohallitus keskustelivat varotoimenpiteistä, joita liitto voi tehdä estääkseen pandemian leviämistä tapahtumille ja seurannasta, jota läpi syksyn harjoitetaan. Syksyn aikana jatketaan etätyöskentelyä ja tapahtumissa huomioidaan tartuntariskit. 

Vaalikoulutus

Viime syksynä liiton puheenjohtajistoon hakeville ehdokkailleejärjestettiin ensimmäistä kertaa vaalikoulutus. Tänä vuonna vaalikoulutus järjestetään kaikille ehdokkaille, niin puheenjohtajistoon kuin liittohallitukseenkin hakeville. Koulutus järjestetään pe 18.9. klo 17-19 Helsingissä ja etäyhteyksin. 

Piirin erityisavustukset

Puheenjohtajisto päätti maaliskuussa kokouksessaan seuraavaa: “Koronaviruksen aiheuttama epidemia tekee haettujen projektien toteuttamisesta käytännössä mahdotonta. Tästä syystä päätetään lykätä erityisavustusten myöntämistä, kunnes epidemia laantuu. Kannustetaan piirejä sinä aikana tuottamaan digitaalisia tapahtumia.” Päätettiin jatkaa samalla linjalla, pandemiatilanteen ollessa epävarma.