Hyppää sisältöön

Emmi Söderholm valittiin vahvistamaan syksyn tapahtumatuotantoa

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n tapahtumatuotannon harjoittelijaksi on valittu Emmi Söderholm, ja hänet saadaan osaksi toimiston tiimiä elokuussa.

Söderholm tulee työskentelemään järjestösuunnittelijan työparina syksyn tapahtumien, eli Aktiivipäivien, Nuorten vaikuttajien Huipputapaamisen ja liittokokouksen järjestämisessä.

– Mahtavaa päästä takaisin järjestöarkeen ja vieläpä vaihtamaan näkökulmaa luottamustoimijasta työntekijään! Olen äärimmäisen innoissani Nuva ry:lle pääsystä ja heidän tarjoamistaan uusista tehtävistä, Söderholm kertoo.

Aikaisemmin Söderholm on toiminut Suomen Lukiolaisten Liiton aktiivitoiminnassa sekä työskennellyt täysipäiväisenä varapuheenjohtajana vastuullaan tapahtumatuotanto. Hiljattain hän on tutustunut tiiviimmin myös poliittisen nuorisojärjestön toimintaan.

– Emmi on oiva lisä täydentämään tapahtumatuotantoamme syksyllä. Syksyn Huipputapaaminen ja Aktiivipäivät ovat jäsenillemme todella tärkeitä, joten haluamme panostaa niiden onnistumiseen, Nuva ry:n puheenjohtaja Anton Hietsilta kuvailee.

Lisätietoja valinnasta antaa

puheenjohtaja Anton Hietsilta
anton.hietsilta@nuva.fi
puh. 044 777 0561