Hyppää sisältöön

Kesäsomettajat Freja ja Erika: Kesätyö, jossa pääsee luomaan uutta

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n kaikkien aikojen ensimmäiset kesäsomettajat Freja ja Erika viettivät kaksi viikkoa toimistolla tehden sisältöjä Nuva ry:n someen. Tässä blogitekstissä he kertaavat, millainen kesätyökokemus on ollut. Frejan ja Erikan tekemiä sisältöjä julkaistaan Nuva ry:n TikTokissa läpi kesän. 

Lähdimme töihin hyvillä odotuksilla ja kepeällä mielellä. Tiimi vaikutti jo ensimmäisenä päivänä todella mukavalta, kun aloitimme päivän tutustumisleikkien parissa. Nyt kahden viikon jälkeen yhdessä toteamme, että Nuva ry:n porukka on ihan mahtava! Opimme kaikkea uutta kivaa ja pääsimme osallistumaan mielenkiintoisiin projekteihin. 

Ensimmäisellä viikolla meillä oli perehdytystä tiimin kanssa, ja osallistuimme syksyllä starttaavan koulukilpailun mainosvideon kuvauksiin. Toisella viikolla saimme tehdä TikTok-sisältöä oma-aloitteisemmin. Molemmat viikot oli täynnä mukavaa erilaista puuhaa, ja uusia mahdollisuuksia. 

Nuorena nuorisovaltuustossa työskenteleminen avaa uusia mahdollisuuksia tulevaisuuteen ja auttaa ymmärtämään nuorten tapoja vaikuttaa. On hienoa, että olemme päässeet luomaan uutta somekanavaa ja vaikuttamaan näin tärkeään asiaan. 

Työnteko on ollut joustavaa, eivätkä hommat ikinä tylsistyttäneet. Pääsimme työskentelemään niin monipuolisesti, että aika tuntui kiitävän nopeasti ohi. Nuva ry:n tiimi piti huolta, että meillä oli aina tekemistä ja he tarjosivat apua aina tarpeen mukaan. 

Mielestämme some-sisällön tekeminen oli todella mieluisaa. Myös työelämään, nuorisovaltuustoihin ja Nuva ry:hyn tutustuminen oli huikeaa. Tämä mahdollisuus on ollut meille molemmille erittäin arvokas, sillä harvoin löytää työtä, joka oikeasti kiinnostaa, ja joka aidosti motivoi lähtemään aamulla töihin. 

Kaiken kaikkiaan täällä töissä oleminen on ollut mukava ja ainutlaatuinen kokemus. 

 

Freja ja Erika
Kesäsomettajat