Hyppää sisältöön

Helsingin kaupunki laiminlyö nuorisoneuvoston kuulemisen kunta- ja nuorisolain edellyttämällä tavalla nuoria koskevassa päätöksenteossa

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto on tyytyväinen apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalaisen päätökseen liittyen sukupuolikiintiöiden soveltamiseen Helsingin nuorisoneuvoston edustukseen toimialalautakunnissa. 

Nuorisoneuvoston ja nuorisovaltuustojen edustus lautakunnissa on osoittautunut kunnissa toimivaksi tavaksi turvata nuorten osallisuuden toteutuminen kuntalain 26. § mukaisesti. 

Apulaisoikeuskansleri Puumalainen katsoi johtopäätöksissään “Kaupunginhallitus on myös laiminlyönyt nuorisoneuvoston kuulemisen kunta- ja nuorisolain edellyttämällä tavalla nuoria koskevassa päätöksenteossa”. Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto on jo pitkään ollut huolissaan nuorten osallisuuden toteutumisesta Helsingissä, sillä siellä nuorisoneuvoston asema on laahannut kaukana perässä verrattuna lähikaupunkeihin Espooseen tai Vantaaseen. Nyt laadittu uusi osallisuusohjelma ei itsessään ota kantaa nuorisoneuvoston tilan parantamiseen.  

Nuorten osallisuutta tulee katsoa kokonaisuutena ja ottaa nuoret mukaan päättäviin pöytiin, niin lautakuntiin, valtuustoihin kuin hallituksiinkin. Nuorisoneuvostolle tai nuorisovaltuustolle tulisi myöntää kunnissa suora aloiteoikeus, jonka avulla nuoret voisivat ryhmänä valtuustoaloitteen tavoin tuoda esiin nuorten hyvinvointia edistäviä aloitteita. 

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry vetoaa kaupunkeja ja kuntia tarkastelemaan omia toimintatapojaan apulaisoikeuskanslerin päätöksen mukaisesti ja poistamaan sukupuolikiintiöt nuorisovaltuustoista. Olemme kiitollisia, että Helsingin nuorisoneuvosto nosti esiin sukupuolivähemmistöjä loukkaavat binääriseen sukupuolikäsitykseen perustuvan sukupuolikiintiöjärjestelmän. Jokaisella nuorella on oikeus olla oma itsensä. 

Helsingin kaupungin on asetuttava viimein oikealle puolelle historiaa ja oltava nuorten puolella. 

Lisätietoja:

Nette Rimpioja, puheenjohtaja
+358 44 777 0561
nette.rimpioja@nuva.fi

Lue oikeuskanslerin päätös.