Olen kauhukseni huomannut, että harvat stadilaiset (lasken vulgaaristi mukaan myös espoolaiset ja vantaalaiset), alkuperäiset stadilaiset (kansankielellä turkulaiset) tai nouveau riche tamperelaiset tajuavat meidän itä-suomalaisten ahdinkoa. Epätasa-arvo idän ja lännen välillä on niin kattavaa, että on vaikea edes valita mistä aloittaa aihetta käsitellessä. Eroja enemmän kuin osaan nimetä, ratkaisuja ei tarpeeksi.
Muun muassa THL:n sairastavuus- ja työkyvyttömyysindeksit sekä Tilastokeskuksen tulonjakotilastot paljastavat selkeitä jakoja Itä- ja Länsi-Suomen välillä. Kotimaakunnassani Pohjois-Savossa pistettiin vuosikymmenen alkupuolella pystyyn EU:n osarahoittama kehitysohjelma ratkaisemaan mielenterveysongelmia ja yleistä sairastavuutta, jota alueella esiintyy enemmän kuin missään muualla Suomessa. Vielä vuosikymmeniä sitten Pohjois-Karjalassa oli niin kurja sydän- ja verisuonitautitilanne, että Maailman Terveysjärjestö käynnisti maakuntaan vuosikausien projektin. Ilmeisesti paljon puhututtavat Pisa-tuloksetkit ovat heikoimmillaan juuri idässä. On kirjoitettu, että lännen ja idän asukit olisivat geneettisesti toisistaan poikkeuksellisen kaukana. Tämänkö takia olemme jäljessä? Ovatko suonemme liian ahtaita järjen kululle? No ei; provosoin. Itä-Suomella on historia Suomen peräkammarina, tai pikemminkin peräkammarina ylipäätänsä. Vuosisatoja takaperin Svea-mamma suosi rannikkoa, nykypäivänä idän kehnot yhteydet ja suljettu raja ruokkivat siellä jo valmiiksi kytevää syrjäytyneisyyttä ja pahaa oloa.
Missä määrin mahtaa nuorten yhteiskunnallinen aktiivisuus näitä jakoja myötäillä?
Nuorten tulevaisuususko horjuu tällä hetkellä joka puolella maatamme, joten aihe on korostetun ajankohtainen. Tarkastellaanpa aihetta suomalaisten nuorten tärkeimmän yksittäisen yhteistyöelimen kautta.
Pirkanmaa kattona
Vertailin hiljattain Tilastokeskuksen tuottamia väkilukutilastoja ja Nuva Ry:n suuntaa antavia tilastoja vuoden 2025 tapahtumista ja 2024 Aktiivipäiviltä. Laskelmani eivät olleet täydellisiä, sillä en pitänyt kirjaa esim. piirien ikäjakaumien eroista tai viime tapahtumien sijainneista, mutta suuntaa antavana vertailuna ei tarkistus ollut turha. Taulukkoni mukaan Nuva Ry:n tapahtumien nuorista alle 3% oli savo-karjalaisia vaikka Savo-Karjalan piirissä asuu yli 7% Suomen väestöstä. Pirkanmaalla taas asuu hieman alle 10% suomalaisista, mutta Nuva Ry:n nuorista yli 24%, eli miltei neljäsosa, oli pirkanmaalaisia. Pohjanmaan ja Kaakkois-Suomen piiri olivat myös hyvin yliedustettuja. Väkilukuun suhteutettuna ainoa Savo-Karjalaa aliedustetumpi piiri oli Uusimaa, mutta huomioiden alueen keskeisen sijainnin ja vahvat paikalliset nuorisovaltuustot en varsinaisesti kiirehtisi sen asemaa pönkittämään. Mainittakoot myös, että lukuja suhteuttamatta näiden kahden piirin edustuksessa on massiivinen ero: siinä missä Uudenmaan edustajia oli joka ikisessä tapahtumassa, suurimmassa osassa tutkimistani edustustaulukoista ei listalla ollut yhden yhtä savo-karjalaista.
Toin tätä esille mm. liiton edunvalvonnan asiantuntijalle Halla Kokkoselle ja liittohallituksen Miro Isotalolle. Keskustelumme pohjalta nostamisen arvoista on ainakin kuntien omille nuorilleen suoma tuki. Pirkanmaalla matka- ja osallistumismaksuja myönnetään varsin avokätisesti, sillä talous sen sallii. Piirin keskeinen sijainti pitää myös tapahtumat helposti saavutettavana ja ylivoimainen nuorisoedustus ylläpitää osallisuuden kulttuuria nuorten motivoidessa toisiaan. Myös piirin sisäinen kaupunkiseutuyhteistyö totuttaa yhteistyöhön rajojen yli, kenties jopa vahvistaa käsitystä nimenomaan pirkanmaalaisesta osaamisesta.
Länsiludet ja syrjäiset sudet
Järjestön keskeiset kasvot tuppaavat olemaan samoista piireistä ja kaupungeista, joskus jopa samoista kouluista. Tämä myötäilee selkeämpiä mikrotason eroja näkyvyydessä ja symbolisessa pääomassa suurkaupunkien ja pienkuntien vaikuttajien välillä. Landella ei ole suurgaaloja, säännöllisiä kansanedustajavisiittejä, tai päivittäistä sisältöfarmausta. Maaseudun edustus jää haikailevaksi cottage coreksi, se ei vedä puoleensa katseita tai rahaa. Sen nuoriso ei aktivoidu. Samaan aikaan maan johtavat nuorisovaikuttajat tuplahatutetaan asemaan kuin asemaan. Epämuodollisissakin rooleissa he pelaavat monella kentällä: somessa vaikuttajina, maan kamaralla vinhaa vauhtia kypsyvinä poliittisina broilereina. Mitä enemmän riittää spektaakkelia, sitä suopeammin kohtelee sosiaalisen median huomiotalous, sitä enemmän satelee ääniä. Uudet luottamustehtävät legitimisoivat julkisuutta entisestään, kierre jatkuu.
Mediapuoli ei niinkään huolestuttaisi ellen tietäisi sen muodostavan jo perustaa maamme tulevaisuudelle. Sosiaalisen median yhteiskunnallinen asema ei tästä ainakaan heikkene, eikä viestinnän valtaa tule laajemminkaan aliarvioida. Eroista näkyvyydessä voin anekdootin muodossa mainita, etten osaa nimetä koko kotipiiristäni yhtä montaa yhteiskunnallisesti aktiivista nuorta kuin esim. yksin Tampereelta. Niin ylpeä kuin olenkin kummankin kulman ikätovereistani ja ystävistäni, kokonaiskuva vaivaa minua suunnattomasti. Onnekseni en ole huoleni kanssa yksin.
Järjen junailua
Liitossa haasteet ja niiden juuret näytetään tiedostavan varsin hyvin. Sillä onkin jo tasavertaisuuskäytäntönä esimerkiksi tapahtumien sijaintien vuorottelu. Mainittakoot silti, että julkisten liikenneyhteyksien kehittäminen palvelisi maatansa pienempää kansaamme merkittävästi. Tämäkin tunnistetaan liittohallituksessa asti, ja on usean piirin aktiivien kielillä. Myös viime Huipputapaamisessa fasilitoimani työpajan aiheista se oli kaikista keskeisimpiä. Tästä kollektiivisesta toiveesta sekä Turun tunnin junasta innostuneena kynäilin myöhäisellä kotimatkalla kasaan kokoelman spekulatiivista fiktiota: Idän Pikajuna ja muita vilkkaan mielikuvitukseni tuotteita. Toivokaamme elämän jatkossakin jäljittelevän nuorten miesten sekavia julkaisemattomia rustauksia.
On onni, että järjestön johtoporras tunnistaa ongelman, sillä edustuksen epätasaisuus näkyy liittohallituksessakin asti: Pohjois- ja Itä-Suomen nuorisovaltuustotoiminnasta ei ole viime vuosina noussut johtoon yhtäkään nuorta. Edustuskiintiöt nousevat mieleen yhtenä mahdollisena ratkaisuna. Ehdotin aikoinaan liittohallituksen jäsenelle järjestelmää, joka takaisi kullekin piirille ainakin yhden edustajan liittohallitukseen. Hän vastasi konseptiini huomauttamalla että eihän liitto voi pakottaa hallitukseensa ketään jos hakijoita joiltain alueilta ei yksinkertaisesti ole. Tämä on periaatteessa totta. Edustuksen puutetta liittohallituksessa ei voi analysoida mainitsematta, ettei sinne esimerkiksi viime vaaleissa hakenut yksikään savo-karjalainen.
Ymmärrän, että vallitseva stagnaatio on liian syvä yhden järjestön korjattavaksi. Silti, en malta olla ajattelematta että jonkinlaisen edustustakuun asettaminen voisi itsessään inspiroida uusia nuoria pyrkimään pidemmälle. Malli on mielestäni harkitsemisen arvoinen: pienessä liittohallituksessa yhdenkin syrjäseutulaisen panos olisi jo merkittävä edistysaskel.
Ryppyjä ratkaisuissa
Ei sillä, että alueiden tasavertainen kohtelu olisi mitenkään helppoa. Toisessa ”kotimaassani”, kompromissien varaan rakennetussa Belgiassa, oli ennen käytäntönä ns. vohvelirautapolitiikka, jonka seurauksena pohjoiseen ja etelään käytettiin aivan yhtä suuri määrä rahaa. Tämä näennäinen tasa-arvostrategia jätti huomiotta alueiden eri tarpeet ja johti varsin räikeisiin kömpelön käytännön symboleihin: mm. siltoihin jotka eivät johda mihinkään ja keskeneräiseen pikaraitiotielinjaan jonka on määrä viimein valmistua ensi vuonna, jolloin projektin alusta tulee kuluneeksi jo yli viisikymmentä vuotta.
Joku voisi sanoa tahtovansa belgialaisen vohveliraudan sijaan muotiksemme puurokulhon: näin nanna jakautuisi tasaisesti turhia rajoja viiltämättä, ja ainoana epäoikeudenmukaisuutena toimisi satunnainen manteli. Tällainen riisipuuropolitiikka on kuitenkin sanahelinää, sillä toisin kuin Belgiassa, eivät sisäiset rajat itsessään ymmärtääkseni aiheuta tekstissä käsittelemiäni ongelmia.
Toisissa tapauksissa rajat ovat toki pulma jopa kartalta kadottuaan. Esimerkiksi Saksassa dramaattiset erot idän ja lännen välillä mm. terveyden ja työllisyyden suhteen voi pitkälti selittää maan halki vielä varsin hiljattain kulkeneella rautaesiripulla. Naapurimaassa taas puhutaan ”Puola A ja B”-ilmiöstä, jonka juuret ovat jokseenkin mutkikkaammat, mutta jossa kyse on myös ns. haamurajoista, virallisesti poistetuista poliittisista jaoista jotka kuitenkin vaikuttavat yhteiskuntarakenteeseen tänäkin päivänä.
Itse en aavistele aaveviivojen olevan syyllisiä tässä tilanteessa, kunhan suon perustaa sutjakkaalle synninpäästölle: syyttäkööt valtioneuvosto kuin valtioneuvosto minun puolestani laiskasti vaikka Pähkinäsaaren rauhaa, mutta harjoittakoot ihmeessä myös konkreettista elvytyspolitiikkaa ja omaksukoot valtakunnan kattavat järjestömme inklusiivisia toimintamalleja, oli vallitseva poliittinen ilmapiiri minkälainen tahansa. Eivät kaikki kehitystoimenpiteet vaadi vallankumousta syntipukkeineen ja omine mytologioineen.
Olisi retorisesti herkullista huumorimielessä muistutella lukijaa maailman navan sijainnista tai vedota tunteisiin kirjoittamalla rajaseudusta korostetun kansallismielisesti, mutta tavoitteeni ei totisesti ole vain vitsailla aiheesta tai käsitellä sitä turhan dramaattisesti. Loppujen lopuksi kyse ei ole Savo-Karjalasta itsessään, vaan sen paikasta Suomeksi nimittämässämme ryhmätyössä. Asemamme ei ole tällä hetkellä vahva, mutta tilanne on korjattavissa.
Nimitän radikaalin maltillista periaatetta kalakukkodoktriiniksi, olemmehan voipaketin kylläisyyttä katsomatta kaikki lähtökohtaisesti yhteisen kuoren sisäistä lihaskudosta.
Nuapureille
Itse itä-suomalaiset, muistakaa tämä: tilanteen paradoksi on se, ettemme yksilöinä voi ratkaista ongelmaa, mutta ongelmaa ei myöskään voi ratkaista yksilöittä, ilman panostamme. Tapoja osallistua on yhtä monta kuin meitä ihmisiä, mutta kohdennettuina kehotuksina tarjoaisin mm. seuraavia toimenpiteitä.
- Paikallisnuorisovaltuustoon kuuluva: puhu nuorisovaltuustosi aseman puolesta. Hakeudu liiton tapahtumiin.
- Liittoaktiivi: tunnista taustasi merkitys ja tuo sitä esille. Hae liittohallitukseen.
- Kaltaiseni ikäloppu nuva-eläköitymisen kynnyksellä oleva: palaa paikallisen valtuustosi pariin ja varmista ettei jatkuvuus säry nuijien ja nuijapäiden vaihtuessa.
- Aikuisten oikeesti aikuinen savo-karjalainen: auta läheisiä nuoria löytämään paikkansa paikallisella tasolla, jotta heillä on muualle mennessä jo valmiiksi hyvä itsetuntemus, yhteistyötaitoja, mutta myös kyky kilpailla. Vaali paikallisidentiteettiä ja rohkaise vesoja vaikuttamaan mahdollisuuksien mukaan kotiseudun ulkopuolellakin.
Piirit ovat pohjantähden alla pienet, joten jo muutaman lukijan valveutuminen käsitellyn aiheen suhteen voi viedä yllättävän pitkälle.
Ja ken tietää. Mikäli sanoma kantautuu omaa sanaani kauemmas, voi meillä olla käsissämme pian jopa jonkinlainen liike. Tunnen huonompiakin tapoja kytevälle pahoinvoinnille purkautua.
Siinä määrin missä kasvukauden mahdollistavat olosuhteet ovat omissa käsissämme, on tulevaisuutemme määrittelevä kysymys siis kaksiosainen: uskotko Itä-Suomen olevan heikossa tilanteessa? Jos uskot, oletko valmis kantamaan korren tai kaksi jos uskot niiden voivan muuttaa tilanteen hieman paremmaksi?
Huominen on monesti viikon kiireisiin päevä. Eiköhän siis aloiteta urakka jo tänään.
Luukas Pitkänen
Kirjoittaja on yksi yhdeksästä vuoden 2025 savokarjalaisaktiivista