Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n vuoden 2026 liittohallitus on järjestäytynyt kokouksessaan 1/2026.
Järjestäytymis- ja perehdytysviikonloppu
Uusi liittohallitus kokoontui järjestäytymisviikonloppuunsa 16.–18.1.2026 ja on viettänyt toisen viikonlopun perehtyen liiton toimintaan ja työstänyt toimintasuunnitelman toteuttamissuunnitelmaa. Liittohallituksen ensimmäinen perehdytysviikonloppu oli jo 2025 loppuvuodesta.
Liittohallituksen tehtävänjako 2026
Puheenjohtaja Roger Penter
Puheenjohtaja vastaa liiton johtamisesta ja edustamisesta. Hän esimerkiksi johtaa liiton vaikuttamistyötä, toiminnan pitkäaikaista suunnittelua ja strategiatyötä, valmistelee liittohallituksen kokousten sisällöt sekä toimii toiminnanjohtajan esihenkilönä.
Varapuheenjohtaja Kerttu Kajander
Vastuuna tapahtumatiimi ja viestintätiimi. Ohjaa ja tukee niiden liittohallituksen jäsenten työtä, joiden painotuksina ovat tapahtumat ja viestintä. Tukee puheenjohtajaa liiton johtamisessa.
Varapuheenjohtaja Elsa-Marella Luoto
Vastuuna piirit ja liiton nuorisovaltuustovierailuiden koordinointi. Ohjaa ja tukee niiden liittohallituksen jäsenten työtä, joiden painotuksina ovat nuorisovaltuustotuki ja piiritoiminta. Tukee puheenjohtajaa liiton johtamisessa.
Liittohallituksen jäsen Pinja Tranberg
Painotus: nuorisovaltuustotuki
Liittohallituksen jäsen Vincent Joki
Painotus: tapahtumat
Liittohallituksen jäsen Miro Isotalo
Painotus: viestintä
Liittohallituksen jäsen Inka Kosonen
Painotus: piiritoiminta
Piirikummijako 2026
Kerttu Kajander | Lounais-Suomi ja Savo-Karjala
Elsa-Marella Luoto | ruotsinkielinen piiri
Pinja Tranberg | Pirkanmaa ja Sisä-Suomi
Vincent Joki | Häme ja Kaakkois-Suomi
Miro Isotalo | Pohjanmaa ja Lappi
Inka Kosonen | Uusimaa ja Pohjois-Suomi
Lisäksi kokouksessa hyväksyttiin vuodelle 2026 johtosääntö ja matkustusohjesääntö, hyväksyttiin kokousvälillä liittyneet ja eronneet jäsenet, päätettiin pöytäkirjojen julkisuudesta sekä asiantuntija- ja tilauskoulutushinnastosta.
Tutustu tästä liittohallituksen 1/2026 kokouksen julkiseen pöytäkirjaan.
Lisätietoja
Roger Penter
Puheenjohtaja
+358 40 489 0869
roger.penter@nuva.fi