Hyppää sisältöön

Tiedote liittohallituksen kokouksesta 10/2019

Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton hallitus kokoontui viimeisen varsinaiseen kokoukseen ennen liittokokousta Skypen välityksellä keskiviikkona 13.11. Kokouksessa hyväksyttiin uusia jäseniä ja perehdyttiin loppuvuoden taloudellisiin näkymiin. Illan tärkeimmät asiat olivat kuitenkin viimeisten liittokokousmateriaalien hyväksyminen sekä hallituksen vastaukset jätettyihin aloitteisiin. Hallitus kävikin pitkät keskustelut erilaisista vaalitavoista sekä paikallisten kouluttajien kiittämisestä. Toisen aloitteista hallitus myös otti nimiinsä. Aloitteet ja vastaukset niihin voit lukea liittokokouksen materiaalipankista, eli Nuvaskasta. Hallitus odottaa jo innolla pääsevänsä jatkamaan keskustelua samoista teemoista liittokokuksessa!

Kokouksessa hyväksyttiin myös strategiamittarit sekä liitolle uusi yhdenvertaisuusohjelma. Yhdenvertaisuusohjelma lisätään liiton nettisivuille parin viikon sisään. Vaikka liittokokous ja toimikauden loppu olivatkin vahvasti läsnä kokouksessa, katsoi hallitus päätöksissään jo pitkälle vuoteen 2020 ja päätti avata haun korkeakouluharjoittelijalle, joka palkataan tukemaan liiton tapahtumatuotantoa tulevana keväänä. Jos siis työskentely nuvaliikkeessä kiinnostaa, kannattaa liiton viestintää seurata nyt tarkasti ja hakea tehtävää. Hallitus myös valitsi vuoden 2020 tapahtumapaikkakunnat, jotka julkaistaan liittokokouksen jälkeen.

Ensimmäiset nuorisovaltuustomyönteinen kunta -sertifikaatit myönnetään liittokokouksessa Lahdessa, minkä vuoksi hallitus käsitteli saapuneet hakemukset ja päätti ensimmäisistä myönnettävistä sertifikaateista. Tästäkin lisää liittokokouksessa! Seuraavan kerran hallitus kokoontuu liittokokousviikonloppuna myöntämään #paras 2019 -palkinnot sekä vastaamaan toimikuntien esityksiin.

Kokouksen päätösluettelo on luettavissa täällä.

 

Lisätiedot

Puheenjohtaja Sami Salminen
sami.salminen@nuva.fi
puh. 044 777 0561