Hyppää sisältöön

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton jäseneksi

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. on liittynyt helmikuussa 2021 Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton, eli PNN:n jäseneksi. Pohjola-Nordenin Nuorisoliitto on puoluepoliittisesti sitoutumaton nuorisojärjestö, jonka tavoitteena on edistää pohjoismaista yhteistyötä ja luoda kohtaamisia eri puolilta Pohjolaa tulevien nuorten välillä.

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto sitoutuu Pohjola-Nordenin Nuorisoliiton arvoihin, joita ovat muun muassa vapaa liikkuvuus Pohjoismaiden ja itsehallintoalueiden välillä, sekä Pohjoismaisen hyvinvointivaltion arvot, kuten yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja demokratia. Nuva ry. tukee myös PNN:n ja Pohjoismaiden hallitusten tavoitetta siitä, että Pohjola on maailman integroitunein alue vuoteen 2030 mennessä.

— Kansainvälisyyden edistäminen on ollut osa Nuva ry:n toimintasuunnitelmia ja hallitusohjelmia useamman vuoden ajan, ja tätä voidaan konkretisoida PNN:n jäsenyydellä. PNN:n jäsenistö on moninainen ja näemme jäsenyyden myös arvovalintana, Nuva ry:n puheenjohtaja Anton Hietsilta summaa.

— Olemme hyvin iloisia, että Nuva ry. on liittynyt jäseneksemme, koska nuorten osallisuuden vahvistaminen on meille tärkeää. Toivomme, että voimme yhdessä tukea nuorten päätöksentekijöiden osaamista ja verkostoitumista esimerkiksi kuntien ja kaupunkien välisessä yhteistyössä, joka on pitkään ollut keskeinen yhteistyömuoto Pohjolassa. Syksyllä olemmekin järjestämässä nuorten pohjoismaisen verkostoitumisohjelman juuri nuoriso- ja kunnanvaltuutetuille, kommentoi PNN:n puheenjohtaja Maria Karjalainen.

 

Lisätietoja antaa:
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n puheenjohtaja Anton Hietsilta
anton.hietsilta@nuva.fi
puh. 044 777 0561