Hyppää sisältöön

Onneksi lähdin nuorisovaltuustoon

Viisi vuotta sitten seisoin Vantaan valtuustosalin edessä ja puhuin siitä, miksi minut pitäisi valita opetuslautakuntaan edustamaan nuorisovaltuustoa. Syitä minun valitsemiselle ei juuri ollut; olihan kyseessä ensimmäinen kokoukseni. Ääneni mureni, eikä puheesta tullut mitään. Olin kerännyt kaiken rohkeuteni ja epäonnistunut. En tullut valituksi lautakuntaan. 

Nyt, 22-vuotiaana, istun tuossa samaisessa salissa pääkaupunkiseudun nuorimpana valtuutettuna. Mitä kävi?

Epäonnistumiseni jälkeen keräsin uudestaan rohkeuteni rippeet ja hain ympäristölautakuntaan. Tällä kertaa puhuin sydämelläni siitä kuinka olen huolissani ympäristön tulevaisuudesta ja haluaisin vaikuttaa asiaan. Tulin valituksi ja siitä alkoi vaikuttajapolkuni.

Ennen sitä luin uutisia ja olin huolestunut nuori kansalainen. Nuorisovaltuustotoiminta avasi kuitenkin täysin uuden maailman. Huomasin, ettei yhteiskuntamme ole syntynyt tyhjiössä vaan se on rakennettu nykyisenlaiseksi. Ja minä voin olla muutakin kuin passiivinen uutistenlukija. 

Seuraavina vuosina toimin nuorisovaltuuston varapuheenjohtajana ja sitten puheenjohtajana. Puheenjohtajakaudellani Vantaan nuorisovaltuusto palkittiin Suomen parhaana nuorisovaltuustona. 

Nuorisovaltuustotoiminta antoi minulle avaimet käteen -periaatteella valmiudet tulevaisuuteen. Sain viestintäharjoittelijan työpaikan ilman aiempaa työkokemusta, sillä kerroin työhakemuksessa tehneeni 2 vuotta nuorisovaltuuston viestintää. Opin ymmärtämään, miten päätöksiä tehdään käytännössä, kun päättäjinä ovat erehtyväiset ihmiset. Käytännön yhdistäminen teoriaan täydentää tietämystäni politiikasta, jota nyt opiskelen Helsingin yliopistossa.

Samalla käynnistän valtuustouraani, sillä kevään kunta- ja aluevaaleissa tulin valituksi Vantaan kaupunginvaltuustoon ja Vantaa-Keravan aluevaltuustoon. Ja aikoinaan Nuva ry:n tapahtumilla tutustuin ihmisiin, jotka olivat tekemässä tätä vaalitulosta ja tsemppaamassa kampanjoinnissa.

En voi tarpeeksi korostaa kuinka paljon olen nauttinut, mutta myös oppinut nuorisovaltuustotoiminnasta. Soisin mielelläni tämän kokemuksen jokaisen nuoren elämään.

Nyt jatkan tarinaani Vantaan kaupunginhallituksen jäsenenä. Kahden vuoden päähän minulle on kaavailtu paikka kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtajaksi. Kiitos nuorisovaltuustossa kertyneen kokemuksen, minulla on valmiudet tällaisiin tehtäviin. 

Mutta mitä siis kävi? Sanoisin, että en luovuttanut, silloin kun olisin voinut. Kannattaa siis harjoittaa rohkeutta. Olen elävä esimerkki siitä, että muutamat rohkeat valinnat voivat kuljettaa ihmisen juuri sinne, missä hänen kuuluukin olla.

Anni Juulia Tuomainen

Pääkaupunkiseudun nuorin alue- ja kaupunginvaltuutettu, Vantaan kaupunginhallituksen jäsen, ikuinen nuvalainen