Osallisuus on arvokasta silloinkin, kun siitä ei synny mitään

Toisinaan havahdun pohtimaan, vaalimmeko osallisuutta, koska nuorilla on siihen oikeus, vai nähdäänkö osallisuus keinona saada nuorista enemmän irti?

Kun peräänkuulutamme, että nuorten tulisi saada ansaitsemaansa arvostusta, puhumme heistä tulevaisuuden tekijöinä. Heissä nähdään potentiaalia, taitoja ja energiaa. Ja hyvä niin. 

Samalla pelkään, että keskusteluun on hiipinyt toinenkin sävy: ajatus hyödystä. Saamme nuorten näkemyksiä, saamme tietoa arjesta, saamme uusia toimijoita. Taustalla vilkkuu viesti siitä, että nuori on arvokas silloin, kun hän osallistuu, tuottaa, suorittaa ja vaikuttaa oma-aloitteisesti. 

Osallisuus ei ole suoritus – eikä sen pidäkään olla

Jos osallisuustyötä ajaa pelkkä hyötylogiikka, olemme vaarassa kaventaa vaikuttamismahdollisuudet vain heille, jotka jaksavat antaa eniten. Ja heilläkin tuntuu toisinaan tekevän tiukkaa. 

Meidän yhteiskuntaamme ohjaavat yksilö- ja suorituskeskeisyyden paineet, eivätkä nuoret jää niiden ulkopuolelle. “Hyvin pärjäävät”, aktiiviset, nuoret saavat usein kehuja, kun he ovat niin “reippaita ja fiksuja”. Samalla, kun kannustamme “pärjääviä” nuoria suorittamaan lisää, jää osa täysin ulos. Mitä jää käteen niille nuorille, jotka eivät pysty syystä tai toisesta osallistumaan? Niille, jotka eivät yksinkertaisesti jaksa. 

Osallisuuden tulisi kuitenkin olla sen kuuluisan “matalan kynnyksen” toimintaa ja helppoja väyliä vaikuttaa. Osallisuuden kokemus ei synny suorituslistoista tai lopputuloksista, vaan nimenomaan kokemuksesta: siitä, että nuori tulee kuulluksi, hyväksytyksi ja nähdyksi omana itsenään. Myös niinä päivinä, kun hän ei jaksa puhua, ehdottaa tai olla eturivissä.  

Sillä ei pitäisi olla väliä, kuinka monta kokousta nuori on kolunnut, kuinka monta projektia haalinut tai kuinka terävästi hän argumentoi. Nuorten pitäisi saada kokeilla asioita ilman häpeää, pitää hauskaa ilman pelkoa menetetystä ajasta sekä käyttää ääntään epätäydellisesti ja tulla silti kuulluksi.

Osallisuus on itseisarvo

Hyvinvointi lisää osallisuutta ja osallisuus hyvinvointia. Mikä onnellinen noidankehä. Hyvinvoinnin vahvistamisen ja osallisuuden edistämisen tulisikin kulkea käsi kädessä jo suunnittelutasolla. Hyvinvoiva nuori uskaltaa ja jaksaa osallistua pitkäjänteisesti. Hän uskaltaa kertoa rehellisesti, kun asiat eivät ole hyvin. Hän uskaltaa vaikuttaa silloinkin, kun lopputulos ei ole optimaalinen. Ja mikä tärkeintä, hyvinvoiva nuori ei pala loppuun jo ennen aikuisuutta. 

Osallisuuden arvo ei ole ainoastaan siinä, mitä nuoret antavat yhteiskunnalle, vaan erityisesti siinä, mitä yhteiskunta antaa nuorille: mahdollisuuden kasvaa, vaikuttaa, löytää oma ääni ja tulla kohdatuksi kokonaisena ihmisenä. 

Kun rakennamme osallisuutta hyvinvoinnin päälle, saamme yhteiskuntaan vaikuttajia, jotka eivät ainoastaan osallistu, vaan myös viihtyvät. Ja ehkä juuri se onkin kaikkein tuottavinta, mitä voimme nuorille tarjota. 

Lisätietoja