Hyppää sisältöön

Puheenjohtaja Markus Koski: “En pyri jatkokaudelle”

“Olen kiitollinen siitä, että olen voinut viettää viimeiset kahdeksan vuotta nuorisovaltuustojen parissa.”

Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton (Nuva ry) puheenjohtaja Markus Koski ei tavoittele jatkokautta Nuva ry:n liittokokouksessa Kouvolassa. 

”Kun pyrin puheenjohtajaksi 2023, minulla oli selkeät tavoitteet. Liiton toimintaa on kehitetty lähes jokaisella osa-alueella. Valtakunnallinen ja paikallinen edunvalvontamme toimii tehokkaasti. Tuemme nuoria vaikuttajia monipuolisesti. Koen, että työni liiton johdossa on tullut valmiiksi, tehtävä suoritettu!”, puheenjohtaja Markus Koski reflektoi. 

Markus Koski on toiminut Nuva ry:n puheenjohtajana tammikuusta 2024. Hänen toinen puheenjohtajakautensa tulee päätökseen joulukuussa 2025. Tätä ennen hän toimi Nuva ry:n liittohallituksessa vuonna 2023, Nokian nuorisovaltuuston puheenjohtajana vuosina 2020-2022 ja nuorisovaltuutettuna 2018-2022. 

”Olen kiitollinen siitä, että olen voinut viettää viimeiset kahdeksan vuotta nuorisovaltuustojen parissa, paikallisesti ja valtakunnallisesti”, Koski kertoo. 

Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton seuraava puheenjohtaja valitaan liittokokouksessa Kouvolassa 15.-16.11.2025. Puheenjohtajan tehtävä on päätoiminen ja siihen kuuluu liittohallituksen sekä liiton valtakunnallisen edunvalvonnan johtaminen.

 ”Hoidan puheenjohtajakauteni päätökseen innokkaasti, loppuvuonna riittää vielä töitä. Haluan jo tässä kohtaa kiittää Nuva ry:n jäseniä, henkilökuntaa, sidosryhmiä ja kaikkia muita, keiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä tänä aikana”, Koski toteaa.