Hyppää sisältöön

Rakkaudesta Pride-viikkoon

Tasa-arvo ja tasavertaisuus eivät ole itsestäänselvyyksiä vaan asioita, jotka vaativat meitä ja yhteiskuntaa kehittymään. Siksi on erittäin tärkeä pysähtyä miettimään etenkin näin pride-viikon aikana sitä, miten kohtaamme toisemme. Pride-viikko on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien esille nostamista sekä vaatimus tehdä maailmasta oikeasti tasa-arvoisempi ja turvallisempi paikka elää meille kaikille.

Monet kysyvät, että eikö Pridet pitäisi olla jo vietetty suomalaisten osalta? Eikö tasa-arvoisen avioliittolain jälkeen kaikki ole jo tehty? Vastaus on yksinkertainen: tasa-arvoinen avioliittolaki oli iso ja tärkeä askel kohti tasa-arvoisempaa Suomea, mutta monta askelta on vielä ottamatta. 

Pride-viikon tavoite on käydä keskustelua oikeudesta koskemattomuuteen, omaan kehoon, omaan ulkonäköön, sukupuoleen ja seksuaalisuuteen. Pride-viikko kannustaa meistä jokaista olemaan rohkeasti oma itsensä ja vaatimaan itselleen tasavertaista kohtelua. 

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry. kannustaa nuoria tavoittelemaan unelmiaan ja vaikuttamaan omaan tulevaisuuteensa taustasta riippumatta. Tahdomme pitää yllä kannustavaa ja suvaitsevaa ilmapiiriä, jossa jokainen voi kokea onnistumisen ja vaikuttamisen hetkiä turvallisessa ympäristössä. Liitossa nuori nähdään yksilönä ilman lokerointia tai valmiiksi leikeltyjä raameja. 

Pride-viikolla on käsittelyssä tänä vuonna tärkeitä aiheita muun muassa moniperusteisesta syrjinnästä ja turvallisen tilan periaatteista sekä siitä, kuinka sitä ylläpidetään. On kuitenkin myös hyvä muistaa, että jokainen meistä vaikuttaa vallitsevaan ilmapiiriin sekä siihen, kuinka eri ihmiset kokevat tulevansa vastaanotetuiksi. Syrjintä on aina väärin, eikä se ole syrjityn vika. 

Toivotan kaikille oikein hyvää Pride-viikkoa! Täytetään Suomi sateenkaaren väreillä sekä puhutaan tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden puolesta, sillä se kuuluu meille kaikille! Sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen tai mikään muukaan yksittäinen piirre tai ominaisuus meissä ei saa määrittää ihmisarvoamme, tai asettaa meitä ahtaisiin lokeroihin. Jokainen on persoona, jokainen meistä on erilainen. Toivon, että uskallat olla oma itsesi. Sä oot hyvä just sellasena ku sä oot!

 

Lotta Liedes

Kirjoittaja on liittohallituksen piirivastaava, ja kevään ylioppilas.