Hyppää sisältöön

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n vuoden 2024 puheenjohtajaksi valittiin Markus Koski

Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto ry:n 26. varsinainen liittokokous järjestetään tänä viikonloppuna 18.–19.11.2023 Hämeenlinnassa. Kokoukseen osallistuu lähes sata nuorta vaikuttajaa eri puolilta Suomea. Liittokokouksen ensimmäisenä päivänä valittiin uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2024 Markus Koski.

Nyt tehtävät päätökset vaikuttavat väistämättä nuoriin jo nyt ja tulevaisuudessa.

Vuoden 2024 puheenjohtaja Markus Koski

Vuoden 2024 puheenjohtajaksi kokouksessa valittiin Markus Koski. Koski on 18-vuotias lukiolainen ja entinen Nokian nuorisovaltuuston puheenjohtaja Nokialta Pirkanmaalta.

Kiitän jäsenistöä luottamuksesta toimia liiton puheenjohtaja ja heidän puolustajanaan. Nyt olen saanut luottamuksen, mutta tärkeintä minulle on nyt osoittaa olevani sen luottamuksen arvoinen.

Suomessa on lukuisa toimivia ja vaikuttavia nuorisovaltuustoja. Liian monessa kunnassa on kuitenkin ongelmia. Nuorisovaltuustoilla ei ole riittäviä toimintaedellytyksiä tai heille kuuluvaa asemaa kunnan päätöksenteossa. Erityisesti tähän pyrin vaikuttamaan. Se vaatii yhteistyötä nuorien, viranhaltioiden ja poliitikkojen välillä, uskon sen olevan mahdollista. Yhdessä rakennetaan parempaa tulevaisuutta.

Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia, ja olen vahvasti sitoutunut edistämään nuorten äänen kuulumista ja puolustamaan nuorisovaltuustojen oikeuksia tulevana vuonna. Nuorisovaltuustoilla ja kaikilla nuorilla tulee olla ääni päätöksenteossa. Nyt tehtävät päätökset vaikuttavat väistämättä nuoriin jo nyt ja tulevaisuudessa, vastavalittu puheenjohtaja kommentoi.

Kokous jatkuu sunnuntaina 19.11., jolloin valitaan varapuheenjohtajat ja liittohallituksen jäsenet sekä annetaan liittokokouksen julkilausuma.

Lisätietoja:

Vuoden 2024 puheenjohtaja Markus Koski, markus.koski@nuva.fi puh. +358 45 105 2152

Pääsihteeri Miisa Tervala, miisa.tervala@nuva.fi, puh. +358 44 331 1194