Hyppää sisältöön

Tiedote liittohallituksen kokouksista 6–8

Tämä tiedote kokoaa yhteen liittohallituksen kokouksissa 6–8/2025 käsitellyt keskeiset asiat.

Kesäinen kokous etänä

Liittohallitus kokoontui kesäkuussa hyväksymään henkilöstösuunnitelman ja varainhankinnan suunnitelman.

Henkilöstösuunnitelma täydentää lainsäädäntöä, työsopimuksia ja johtosääntöä. Uusi suunnitelma astui voimaan 1.7.2025. Suunnitelma on voimassa vuodet 2025–2029.

Liiton vuoden 2025 toimintasuunnitelmassa on linjattu varainhankinnan suunnitelman laatiminen osaksi järjestön taloudellista varautumista. Suunnitelmassa arvioidaan nykytilaa, asetetaan tavoitteet ja suunnitellaan konkreettiset toimet eri varainhankintamuotoihin. Lisäksi varainhankinnan toteutumista seurataan selkein mittarein.

Syyskauden korkkaus ja tulevan vuoden toiminnan suunnittelu käyntiin

Liittohallitus ja henkilöstö kokoontuivat elokuussa liiton toimistolle Kuntatalolle käynnistämään syyskauden.

Koulutusten ja työpajojen kautta rakensimme pohjaa vuoden 2026 toimintasuunnitelmalle. Lisäksi saimme kuulla nuorisoalan ajankohtaisuudet puhujavieraalta. Kävimme myös keskustelun jäsenkyselystä vuodelle 2025, ja kirjasimme ylös toiveita siihen liittyen.

Kutsuimme XXVIII liittokokouksen koolle

Liittohallitus kokousti etänä syyskuussa.

Päätimme kokouksessa kategoriat, joista jaetaan Vuoden parhaat -tunnustukset vuonna 2025, kutsuimme XXVIII liittokokouksen koolle Kouvolaan 15.–16.11.2025, päätimme alueellisen toiminnan kriteereistä sekä keskustelimme piiriuudistuksen ja ensi vuoden piiritoimijakoulutuksen ajankohtaisuuksista, hyväksyimme Kestävän kehityksen suunnitelman ja Kestävän kehityksen muistilistan, hyväksyimme syksyn Aktiivipäivien budjetin sekä päätettiin suositusten antamisesta Nuorisoala ry:n kansainvälisen nuorisopolitiikan ryhmään ja nuorisodelegaattien tehtäviin.

Lisätietoja

Markus Koski
Puheenjohtaja
+358 44 777 0561
markus.koski@nuva.fi