Hyppää sisältöön

Nuva ry:n osallisuusasiantuntijaksi Siiri Mertakorpi, projektipäälliköksi Helen Honkasaari ja taloussihteeriksi Aaro Ali-Hokka

Järjestökoordinaattorinamme vuoden verran työskennellyt Siiri Mertakorpi siirtyi 1.4. osallisuusasiantuntijan tehtäviin, ja lisäksi toimistolle on saatu kaksi uutta kasvoa. Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishankkeen uutena projektipäällikkönä aloitti 1.4. filosofian maisteri Helen Honkasaari. Lisäksi kauppatieteiden opiskelija Aaro Ali-Hokka aloitti maaliskuussa työt taloussihteerin tehtäviä tekevänä korkeakouluharjoittelijana.

Lisätietoja valinnoista antaa puheenjohtaja Sami Salminen (sami.salminen@nuva.fi, puh. 044 777 0561).

Siiri Mertakorpi osallisuusasiantuntijaksi

Viimeisen vuoden Nuva ry:n järjestökoordinaattorina työskennellyt Siiri Mertakorpi siirtyi 1.4.2019 alkaen osallisuusasiantuntijan tehtäviin. Osallisuusasiantuntija muun muassa tukee liiton valtakunnallista edunvalvontaa, vastaa tuesta paikallisille nuorisovaltuustoille, tukee liiton piiritoimijoita ja koordinoi Perusta, vakiinnuta, vahvista -koulutuksia.

“Paras on motivaattori työssä on sen merkityksellisyys. Osallisuusasiantuntijana pääsen tukemaan nuorisovaltuustojen toimintaa ja tekemään työtä sen eteen, että nuoret ovat aidosti mukana vaikuttamassa yhteiskunnassa. Työtä on tehtävänä, mutta tartun siihen todella innolla!”, Mertakorpi kommentoi.

Pian valtiotieteiden maisteriksi valmistuva Mertakorpi toimii työn ulkopuolella kunnanvaltuutettuna sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenenä Iitissä. Ennen Nuva ry:tä hän on työskennellyt muun muassa Suomen Keskustanaisilla sekä Suomen Partiolaisilla.

“Mahtavaa jatkaa Siirin kanssa yhteistyötä vähän uudesta perspektiivistä. Hänen kokemuksensa kuntakentästä ja nuorten osallisuudesta on nuvalle kultaakin kalliimpaa!”, puheenjohtaja Sami Salminen hehkuttaa.

Yhteystiedot:
Siiri Mertakorpi, siiri.mertakorpi@nuva.fi, 044 770 0150

Helen Honkasaari manu-hankkeen projektipäälliköksi

Maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishankkeen uutena projektipäällikkönä aloitti 1.4.2019 Helen Honkasaari. MaNu-hankkeen projektipäällikkö edistää nuorten vaikuttamismahdollisuuksia maakunnallisella tasolla. Hän myös vastaa hankkeen suunnittelusta, organisoinnista ja taloudesta. Projektipäällikön työparina toimii projektikoordinaattori.

“On hienoa päästä työskentelemään Manu-hankkeen parissa! Projektipäällikkönä haluan luoda edellytykset toiminnan jatkuvuudelle, sillä uskon että maakunnallisella yhteistyöllä on lisäarvoa nuorten osallistumiselle”, Honkasaari kertoo.

Filosofian maisteriksi valmistunut Honkasaari on aiemmin työskennellyt muun muassa Åbo Akademin ylioppilaskunnassa.

“Helen on määrätietoinen persoona, joka pitää suunnitelmat selkeinä kokonaisuuksina käsissään. Hän on mahtava lisäys toimistolle ja oikea henkilö ottamaan manu-hankkeesta koppia”, puheenjohtaja Sami Salminen kuvailee.

Yhteystiedot:
Helen Honkasaari, helen.honkasaari@nuva.fi, puh. 050 468 0035

Aaro Ali-Hokka taloussihteeriksi

Liitto tarjoaa kolmen kuukauden pituisen palkallisen harjoittelupaikan taloussihteerin tehtäviä hoitavalle korkeakouluopiskelijalle. Harjoittelijaksi valittiin Aaro Ali-Hokka, joka on ehtinyt jo hetken tutustua tehtäviinsä aloitettuaan maaliskuussa. Taloussihteeri tekee piirien tilinpäätöksiä sekä auttaa monipuolisissa talous- ja toimistotehtävissä.

Porissa kauppatieteitä opiskeleva Ali-Hokka on aiemmin on kerryttänyt kokemusta muun muassa nuorisovaltuuston puheenjohtajana sekä lukuisissa muissa luottamustehtävissä eri yhdistyksissä.

“Mukavaa saada Aaron kaltainen energinen nuori mukaan nuvaliikkeeseen. Hänen positiivinen asenteensa ja kokemus yhdistysten taloushallinnosta on suuri etu talousharjoittelijan pestissä. Mukavaa olla mahdollistamassa nuoren opiskelijan työharjoittelua!”, puheenjohtaja Sami Salminen iloitsee.

Yhteystiedot:
Aaro Ali-Hokka, aaro.ali-hokka@nuva.fi