Hyppää sisältöön

Vaikuttajatarina: Sisäministeri Kai Mykkänen aloitti poliitikon uransa nuorisovaltuuston puheenjohtajana

Teksti: Matias Mäkiranta
Kuva: Laura Kotila/Valtionneuvoston kanslia

Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton #parastanuvassa -kampanjan osana esittelemme entisiä nuorisovaltuutettuja ja heidän vaikuttajatarinoitaan. Entinen Espoon nuorisovaltuuston puheenjohtaja Kai Mykkänen on toiminut muun muassa ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä sisäministerinä.

 

Kai Mykkänen oli vielä lukion alkupuolella omien sanojensa mukaan ”hitusen sisäänpäin kääntynyt nörtti ja varhaisnuori”. Yllätyksekseen hän tuli kuitenkin lukion toisella luokalla valituksi Tapiolan lukion opiskelijakunnan hallitukseen suurimmalla äänimäärällä.  

– Opiskelijakuntaan pääseminen oli iso juttu. Silloin heräsi ajatus, että muutkin luottavat ja arvostavat mun ajattelutapaa, Mykkänen kuvailee.

Opiskelijakunnan hallituksen lisäksi Mykkänen toimi lukioaikanaan Espoon nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Espoo oli ensimmäinen suurista kaupungeista, joka päätti perustaa oman nuorisovaltuuston.  

– Nuorisovaltuustossa ei ollut mitään valmiina, mikä oli oikeastaan hyvä asia, sillä se pakotti meidät nuoret ottamaan itse todella paljon vastuuta toiminnasta, Mykkänen kertoo.

Espoon nuorisovaltuustolla oli jo tuolloin edustus kaupungin lautakunnissa ja kaupunginvaltuustossa. Ensimmäinen suuren kaupungin nuorisovaltuusto sai laajalti mediahuomiota myös valtakunnallisessa mediassa. Mykkänen kokee, että kaikista vaikuttavinta nuorisovaltuuston toiminnassa oli konkretia.

– Kaikista vaikuttavinta, mitä nuorisovaltuustona saavutimme, olivat kaikki konkreettiset asiat, kuten vaikkapa uuden skeittiparkin aikaansaanti. Monille nuorille jäi sellainen fiilis, että heitä oikeasti kuunneltiin, Mykkänen sanoo.

Nuorisovaltuuston johtaminen oli Mykkäsen mukaan arvokas ja opettava kokemus. Yhdessä kahden varapuheenjohtajansa kanssa he johtivat 30 hengen valtuustoa ja useaa eri työryhmää.

– Aika sekavaahan se monella tapaa oli, mutta loppujen lopuksi asiat onnistuivat yllättävän hyvin. Oli myös mahtavaa saada nuorisovaltuustosta ystäviä ja kavereita, joihin pidän yhteyttä tänäkin päivänä, Mykkänen sanoo.

Nuorisojärjestöjen kautta politiikkaan

Nuorisovaltuuston jälkeen Mykkänen toimi ensin Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtajana vuonna 1999 ja sen jälkeen Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtajana vuosina 2000-2001. Hänet valittiin myös Espoon kaupunginvaltuuston jäseneksi vuonna 2001.

– Valmistuttuani halusin tehdä ”oikeita töitä” ja toimin viitisen vuotta pankki- ja konsultointialalla, siitä kolme vuotta olin rakentamassa Sampo Pankkia Venäjälle, Mykkänen kertoo.

Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Mykkänen tuli valituksi ensimmäistä kertaa kansanedustajaksi. Sipilän hallituksessa hän toimi ensin ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä myöhemmin sisäministerinä.

– Pikku hiljaa minulla alkoi kuitenkin vahvistua tunne, että yhteiskuntaan vaikuttaminen kiinnostaa enemmän kuin yksittäisen yrityksen tulostavoitteet. Voi sanoa, että aika nuorisovaltuustossa oli ratkaisevin kokemus, joka mahdollisti sellaisen polun, että tulin valituksi kansanedustajaksi neljä vuotta sitten. Ja sitä kautta itsellekin yllättäen vuotta myöhemmin ministeriksi, Mykkänen kuvailee.

Mykkänen näkee nuorisovaltuustojen roolin päätöksenteossa tärkeänä. Parhaimmillaan nuorisovaltuustot antavat Mykkäsen mukaan nuorille mahdollisuuden ajaa omia aloitteitaan nuorista koostuvan ryhmän kautta päättäjien kuultavaksi.

– Se, että nuoria ja heidän ajatuksiaan aidosti kuullaan on äärimmäisen tärkeää, Mykkänen sanoo. Hänen mukaansa nuorisovaltuusto on myös erinomainen paikka opetella vastuun ottamista jo nuoressa iässä.

Sinivihreä vaikuttaja

Kai Mykkäsen poliittinen kiinnostus lähti aluksi ympäristöasioista. Esimerkiksi vuosina 1995-1996 hän oli mukana kampanjassa, jonka tavoitteena oli säilyttää Laajalahden luonnonsuojelualue.

– Kokoomukseen taas päädyin, koska hyvinvointi perustuu mielestäni työntekoon. Vapaus ja vastuu ovat minulle tärkeitä arvoja, Mykkänen sanoo. Hän painottaa vastuuta niin ympäristöstä kuin valtion taloudestakin.

Mykkäsen mukaan globaalisti tärkein poliittinen ongelma on ilmastonmuutos, kun taas Suomessa tulee varmistaa, että hyvinvointia voidaan ylläpitää myös ikääntyvässä ja muuttuvassa yhteiskunnassa.

– Myös sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus toteutuu parhaiten, kun pidetään huolta siitä, että tulevat sukupolvet eivät joudu kantamaan vastuuta ilmastotuhoista tai kasvavasta valtion velkataakasta.

Parasta nuvassa oli se, että pääsi tekemään konkreettisia asioita, jotka muuttivat maailmaa vähän kerrallaan. 


Kai Mykkänen

  • Espoon nuorisovaltuuston puheenjohtaja 1998-1999
  • Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja 1999
  • Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja 2000-2001
  • Espoon kaupunginvaltuuston jäsen 2001-2008
  • Meppi Alexander Stubbin avustaja 2004-2006
  • Kansanedustaja 2015-
  • Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri 2016-2017
  • Sisäministeri 2018-2019