Hyppää sisältöön

Viestintä on avainasemassa toimivaan demokratiaan

Oletko sinä ikinä miettinyt, että olisipa mukavaa tutustua tuoreimman budjettiriihen päätöksiin? Avaat uutisen aiheesta ja alat lukemaan sitä, mutta puolet sanoista eivät käy järkeen.

Mikä ihmeen indeksijäädytys, huoltovarmuus tai alijäämätavoite? Yhden kappaleen ymmärtäminen olisi jo kymmenen googletuksen takana, puhumattakaan koko artikkelista.

Jätät siis lukemisen kesken ja avaat Tiktokin. Sieltä sitten tuleekin video, jossa joku selittää saman aiheen 15 sekunnissa. Et kyseenalaista lähdettä, on vain mukavaa, että joku selittää aiheen nopeasti ja ymmärrettävästi!

Päätöksenteko ei toteudu demokraattisesti silloin, kun merkittävä osa väestöstä ei edes tiedä mitä Arkadianmäellä tapahtuu.

Harmillisen moni ihminen samaistuu tuohon tunteeseen, minäkin silloin tällöin. Varsinkin nuorille valheellisen informaation levittäminen on jatkuvasti helpompaa, sillä viestintää päivän politiikasta ei olla valmiita tekemään riittävän helposti ymmärrettävää. Tämä on ongelma, jonka monet tuntuvat tunnistavan, mutta tekoja ei ole näkyvissä.

Päätöksenteko ei toteudu demokraattisesti silloin, kun merkittävä osa väestöstä ei edes tiedä mitä Arkadianmäellä tapahtuu. Kyse ei ole viestinnästä, joka olisi vaikeasti luettavaa vain nuorille vaan laajasta ongelmasta, myös aikuisten keskuudessa.

Helppolukuinen viestintä ei ole vapaaehtoista

Selkeän, nuorille kohdistetun, viestinnän ei tulisi olla ylimääräinen kiva juttu, jota toteutetaan silloin kun se tuntuu mukavalta ja siihen on aikaa. Nuorille viestiminen on oleellinen osa demokratiakasvatusta ja koko yhteiskunnan kannalta tärkeää sivistystä ja tietämystä politiikasta.

Nuorille kohdistettu viestintä ei tarkoita tanssivideoita tiktokkiin tai nuorisoslangin käyttöä.

Nuorille kohdistettu viestintä ei tarkoita tanssivideoita Tiktokkiin tai nuorisoslangin käyttöä, vaikka se toki voi olla myös sitä, vaan esimerkiksi puhumista nuorille tärkeistä asioista ja vaikeiden termien auki selittämistä.

On tärkeää myös osata selittää, miten erilaiset päätökset ja ehdotukset konkreettisesti vaikuttavat nuorten arkeen. Vastuu tästä jakautuu medialle, päättäjille sekä erilaisille tahoille, jotka työskentelevät nuorten kanssa.

Tavoite on tehdä päätöksenteosta saavutettavaa ja relevanttia nuorille, jotta nuoret voivat osallistua aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kun nuoret ymmärtävät, miten politiikka vaikuttaa heidän elämäänsä, kiinnostus politiikasta kasvaa. Tämänkaltainen reaktio on tärkeä askel kohti vahvempaa ja osallistuvampaa demokratiaa.

Vaikeasti ymmärrettävä viestintä päätöksenteosta helpottaa valheellisen tiedon levittämistä

Kaikille selkeä poliittinen viestintä ei ole tärkeää vain siksi, että tieto olisi saavutettavaa. Vihainen kansa joka ei ymmärrä poliittista päätöksentekoa on kuin bensaa populististen liikkeiden liekkeihin. Puolueeton ja selkeä informaatio on siis varsinkin nykyisessä polarisoituvassa poliittisessa keskustelussa tärkeämpää kuin koskaan.

Matalan kynnyksen informaatio nuorten kanavissa ja ymmärrettävällä sanastolla on välttämätöntä, jotta poliittista ääriliikehdintää pystytään ehkäisemään.

Nykymaailmassa nuoret ovat altistuneita monenlaiselle valheelliselle tiedolle. Informaatiotulva on niin valtava, että siitä on haastavaa tunnistaa faktaa ja valhetta. Myös siksi on yhä tärkeämpää tarjota monissa eri kanavissa puolueetonta ja faktapohjaista tietoa.

Matalan kynnyksen informaatio nuorten kanavissa ja ymmärrettävällä sanastolla on välttämätöntä, jotta poliittista ääriliikehdintää pystytään ehkäisemään.

Nuoret eivät ole ikäryhmä, joka tarvitsisi tiedonvälitystä erilaisella tavalla kuin muut, koska emme voisi ymmärtää. Meillä on täysi kyky ymmärtää monimutkaisiakin asioita, kun siihen on kiinnostusta. Kyse on ennemminkin siitä, että politiikasta tehdään mielenkiintoista ja sen sisältöön on saatavilla matalan kynnyksen informaatiota nopeasti ja helposti.

Nuoret ovat ikäryhmänä näkymä tulevaisuuteen ja tulevaisuuden tiedonvälitykseen. Siihen muutokseen tulee muun yhteiskunnan sopeutua, ja mitä nopeammin se tapahtuu sitä parempi.


Blogin on kirjoittanut liittohallituksen jäsen Petra Varjus. Lue myös Petran blogi Nykynuoriso on jälleen pilalla ja turhan äänekäs.

Lisätietoja

Petra Varjus
2. Varapuheenjohtaja
petra.varjus@nuva.fi