Hyppää sisältöön

Osallisuus on keskiössä myös rauhantyössä

Nuorten vaikuttajien Huipputapaaminen kokosi yhteen nuoria ympäri Suomen keskustelemaan Nuoret, rauha ja turvallisuus-toimintaohjelmasta. Toimintaohjelma perustuu YK:n turvallisuusneuvoston Nuoret, rauha ja turvallisuus-päätöslauselmaan, jossa korostetaan nuorten myönteistä vaikutusta ja aktiivista roolia konfliktien ehkäisyssä, rauhanrakentamisessa sekä väkivaltaisen ekstremismin ehkäisemisessä. Rauhanrakennuksen ja konfliktienehkäisyn ytimessä on nuorten osallisuuden ja demokratiakasvatuksen lisääminen. 

Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton kahdeksas Huipputapaaminen järjestettiin yhteistyössä Ulkoministeriön kanssa. Tapahtuman keskiössä oli työpajatyöskentely, jossa nuoret pääsivät keskustelemaan toimintaohjelman ydinteemoista sekä antamaan ratkaisuehdotuksia rauhaan ja turvallisuuteen liittyviin haasteisiin. 

Työpajoissa keskustelua herätti muun muassa demokratiakasvatuksen ja tunnetaitojen opettelun merkitys rauhantyössä. Lisäksi nuorten osallisuuden parantamisen todettiin olevan keskeisessä asemassa sosiaalisen eriytymisen ehkäisemisessä. Nuoret tunnistivat myös hyvän keskustelukulttuurin olevan edellytys avoimelle dialogille turvallisuuden edistämisessä.

Kiitämme ulkoministeriötä yhteistyöstä ja merkityksellisistä keskusteluista toimintaohjelman parissa. On tärkeää, että nuorten ääni kuuluu rauhantyössä, sillä nuoret tuovat esiin arvokkaita näkökulmia myös toimintaohjelman jatkotyöstöä ajatellen, Nuva ry:n puheenjohtaja Markus Koski summaa

Huipputapaaminen antoi nuorille paitsi tilaisuuden päästä vaikuttamaan toimintaohjelman työstöön, myös verkostoitumaan sekä tapaamaan päättäjiä. Huipputapaamiseen saapui kansanedustajia eri puolueista sekä ministerit Sandra Bergqvist ja Anders Adlercreutz.

Nuorten aktiivinen ja merkityksellinen osallistuminen rauhan ja turvallisuuden osa-alueisiin on avainasemassa rauhaa edistäessä, painotti nuorisoministeri Bergqvist avajaispuheessaan.

Työpajoissa nuoret keskittyivät rauhaan ja turvallisuuteen ennaltaehkäisyn, kumppanuuksien, kotoutumisen, suojelun ja osallistumisen näkökulmista.

Ennaltaehkäisyssä korostuivat erityisesti syrjäytymisen ja segregaation ehkäisy sekä torjunta. Keinoina tähän nähtiin esimerkiksi riittävät ja oikea-aikaiset mielenterveyspalvelut.

Kotoutumisen avaimeksi nimettiin avoimen ja ennakkoluulottoman asenneilmapiirin vahvistaminen. Asennemuutoksen lisäksi nuoret peräänkuuluttivat esimerkiksi taloudellisen tuen ja sopivan koulutuksen merkitystä.

Kumppanuudet ja yhteisöllisyys nähtiin merkittävänä rauhan edistäjänä. Kansainväliset kumppanuudet vahvistavat turvallisuudentunnetta, kun taas arjessa tapahtuvat kohtaamiset lisäävät ymmärrystä toisia kohtaan.

Suojelua tarkasteltiin kahdella tasolla, kansallisella ja kansainvälisellä. Ratkaisuina korostuivat ääriajattelun ehkäisy, sekä hyvinvoinnin lisääminen. “Hyvinvointi vähentää suojelun tarvetta, hyvinvoinnin edistäminen on siten suojelua”, yksi osallistujista totesi.

Vahva osallisuuden kokemus näyttäytyi rauhaa ja turvallisuutta edistävänä tekijänä jokaisessa työpajassa. Osallisuuden vahvistamisen keinoiksi mainittiin demokratiakasvatuksen lisääminen, kannustava ilmapiiri, sekä yhteistyö eri toimijoiden välillä. Nuoret painottivat, että osallisuuden tavoitteita tulisi edistää ja seurata systemaattisesti. 

Demokratiakasvatus on keskeinen kysymys. Kun kokee olevansa osa yhteiskuntaa ja kokee, että tulee kuulluksi, haluaa työskennellä yhteiskunnan eteen, jolloin se on kaiken hyvän perusta, opetusministeri Adlercreutz kommentoi työpajojen tuloksia.

Nuorten osallistuminen toimintaohjelman päivitykseen on kaiken ydin ja myös aiempi toimintaohjelma pohjaa nuorten kokemuksiin. Ottamalla nuoret mukaan toimintaohjelman päivitykseen noudatetaan YK:n päätöslauselman henkeä. Maailma on muuttunut, joten on tärkeää kuulla ne asiat, jotka nuoria askarruttavat tällä hetkellä, jotta voidaan ohjata toimenpiteet vastaamaan nuorten tarpeisiin. Huipputapaamisessa erityisen hienoa on se, että tätä kautta saamme kuuluviin nuorten ääniä ympäri Suomen, Nuoret, rauha ja turvallisuus-ohjelman vastuuvirkamies Anu Apo kommentoi.

Työpajojen tuloksia tullaan hyödyntämään Nuoret, rauha ja turvallisuus-toimintaohjelman päivittämisessä. Myös Allianssi kuulee nuoria toimintaohjelmasta ja osa työpajasta toteutettiin Allianssin kuulemis-ohjeen pohjalta. Allianssi tiedottaa kuulemistilaisuuksiensa kokonaistuloksista myöhemmin.

Lisätietoja

Halla Kokkonen
Edunvalvonnan asiantuntija
+358 44 770 0150
halla.kokkonen@nuva.fi

Susanna Ranta
Järjestöasiantuntija
+358 44 705 7777
susanna.ranta@nuva.fi