Hyppää sisältöön

Huipputapaaminen 2024

Aikataulu:

18.10.2024 kahdeksatta kertaa järjestettävä Huipputapaaminen kokoaa yhteen nuoria vaikuttajia ympäri Suomen keskustelemaan ja vaikuttamaan merkittäviin poliittisiin kysymyksiin. Tänä vuonna huipputapaaminen järjestetään yhteistyössä Ulkoministeriön kanssa. Tapahtumassa päästään vaikuttamaan Nuoret, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelman päivitykseen.

Suomen ensimmäinen kansallinen toimintaohjelma YK:n turvallisuusneuvoston Nuoret, rauha ja turvallisuus -päätöslauselman toimeenpanemiseksi on laadittu yhdessä aktiivisten nuorten ja nuorisojärjestöjen, valtionhallinnon, tutkimuslaitosten ja kansalaisyhteiskunnan kanssa.

Toimintaohjelmassa on viisi painopistettä: osallistuminen, ennaltaehkäisy, kumppanuudet, suojelu sekä aseistariisunta, kotiutuminen ja integroituminen takaisin yhteiskuntaan. Tavoitteet ja toimet koskevat paitsi Suomen toimintaa kotimaassa, myös kansainvälisesti.

Toimintaohjelmaa toimeenpanevat eri hallinnonalat sekä kansalaisyhteiskunnan toimijat. Toimintaohjelman toimeenpanoa seurataan seurantaryhmässä, ja toimeenpanosta raportoidaan eduskunnalle toimintakauden puolivälissä ja lopussa.

Osallistuminen

Jokainen manner-Suomen kunta saa kutsun ja valitsee edustajansa tapahtumaan. Osallistuminen on maksutonta. Jos sinun nuorisovaltuustosi ei ole saanut kutsua, olethan yhteydessä Nuva ry:n toimistoon.

Ohjelma ja aikataulu

Aikataulu ja ohjelman sisältö tarkentuvat ennen tapahtumaa. Tapahtuma alkaa kello 9.30 ja päättyy kello 16.00 mennessä.

Ilmoittautuminen

Kuntien edustajat voivat ilmoittautua tapahtumaan 29.9. mennessä tästä linkistä. Linkki ilmoittautumislomakkeeseen on lähetetty myös kutsun yhteydessä. Ilmoittautuminen päättyy 29.9. Tapahtumaan otetaan paikan päälle 80 ensimmäistä ilmoittautunutta. Jokaisesta kunnasta voi osallistua yksi edustaja.

Yhdenvertaisuus tapahtumalla ja turvallisemman tilan periaatteet

Nuva ry:n tapahtumissa noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita. Ilmoittautuessasi tapahtumalle sitoudut noudattamaan periaatteita. Turvallisemman tilan periaatteisiin pääset tutustumaan tästä linkistä.

Lisätietoja

Susanna Ranta
Järjestöasiantuntija
+358 44 705 7777
susanna.ranta@nuva.fi

Jaa somessa: