Olen lähiaikoina alkanut miettimään normaalia enemmän tulevaisuutta ja sitä miltä elämäni näyttää esimerkiksi viiden vuoden kuluttua. Mietin missä työskentelen, asun tai olenko suorittanut opintoni? Mitä olen saavuttanut? Toisaalta mietin millaista musiikkia kuuntelen, mikä on lempiruokani tai mitä teen vapaa-ajallani? Olenko viiden vuoden kuluttua oppinut kärsivällisyyttä, armollisuutta tai nauttimaan hetkestä?
Samalla tiedostan, että tämän hetkinen elämäni olisi ollut mahdoton ennustaa viisi vuotta sitten. En olisi kyennyt mielessäni muodostamaan kuvaa nykytilanteesta, vaikka olisin kuumeisesti pohtinut, miltä elämäni näyttää vuonna 2024.
Elämästäni viiden vuoden kuluttua, en valitettavasti voi varmuudella kertoa oikein mitään, mutta viimeisestä viidestä vuodesta voin. Vuonna 2019 olin 14-vuotias ja olin juuri edellisenä vuonna aloittanut opiskelemaan uudessa koulussa Janakkalassa. Olen aina hakeutunut vastuutehtäviin, oli kyse sitten oppilaskunnan hallituksesta tai partioryhmän vetämisestä. Tuohon aikaan alkoi mielenkiintoni siirtymään myös politiikkaan. Huolestuin ilmastonmuutoksesta, osallistuin ilmastolakkoihin ja tutustuin paremmin Suomen päätöksentekoprosessiin. Tuona vuonna minusta tuli myös vihdoin Janakkalan nuorisovaltuuston jäsen.
Olin jäänyt nuorisovaltuustovaaleissa varajäseneksi, mutta onnekseni nuorisovaltuustosta vapautuikin minulle paikka kesken kauden. Hyppäsin toimintaan mukaan ja jo toisessa kokouksessani sain vastuutehtävän: minun tuli lähettää sähköpostia kunnan kouluruokailuista vastaavalle henkilölle, jotta saisimme järjestettyä vaikuttamispäiväämme ruokailun oppilaille.
Muotoilin sähköpostia monta tuntia, tarkistin kielioppia ja sen että kaikki tarpeellinen oli aivan varmasti mainittu. Riittävästi pohdittuani lähetin sähköpostin käsi täristen. Toivoin vain, etten ollut totaalisesti nolannut itseäni.
Muistan edelleen, että minua kehuttiin seuraavassa kokouksessa. Ne nostivat merkittävästi itsevarmuutta ja uskalsin lupautua hoitamaan muitakin tehtäviä. Olinhan selviytynyt ensimmäisestäkin vastuustani.
Tyypilliseen tapaan: nuorisovaltuustotoiminnasta tuli pian suunniteltua suurempi osa elämääni. Uuden kauden alussa, hyppäsin nuorisovaltuuston puheenjohtajan saappaisiin ja piirihallitukseen viestintävastaavaksi. Voin nyt sanoa, etten tuolloin tiennyt mitään viestinnästä. Canvasta en ollut koskaan kuullutkaan, muutaman kerran olin editoinut tekstiä Snapchatissä kuvaan. Niin itseasiassa tein myös ensimmäiset julkaisuni piirille. Opettelin tekemään Canvalla postauksia ja sitten innostuinkin kuvaamaan Tiktokkeja piirille. Ihan vain sillä se oli minusta hauskaa.
Päädyin liittohallitukseen ja sitten varapuheenjohtajaksi. Nuorisovaltuustotoimintaa en voi edes enää kutsua harrastukseksi, se on minulle elämäntapa.
Kuten todettu, olen viimeisen viiden vuoden aikana oppinut kirjoittamaan sähköposteja ja käyttämään Canvaa, mutta oppini eivät jää siihen. Maailmankuvaani olen löytänyt mustan ja valkoisen lisäksi myös harmaita sävyjä. Uskallan pitää puheita, esiintyä ja sanoa ajatukseni ääneen. Myös kokouskäytänteet taittuvat minulta tilanteessa kuin tilanteessa. Tämä järjestö on kasvattanut minusta vaikuttajan.
Monille nuorisovaltuustotoiminnan luoma yhteisö on voinut olla ensimmäinen, josta on löytänyt samanhenkisiä ihmisiä ja yhteisön, jossa “politiikkanörtteillä” voi muiden ikäistensä kanssa. Tämän toiminnan merkitystä ei voi korvata eikä sitä tulisi missään nimessä vähätellä.
Mikäli en olisi viisi vuotta sitten löytänyt nuorisovaltuustoon, olisin montaa kokemusta köyhempi ja todella erilainen ihminen.
Etsisin varmasti edelleen unelma-ammattiani ja tietäisin paljon vähemmän siitä mikä haluaisin olla isona. Jos voisin ohjeistaa jotenkin 14-vuotiasta itseäni nuvaurani alussa, sanoisin että älä pelkää epäonnistua, kokeile rohkeasti ja tärkeimpänä kaikista: nauti jokaisesta hetkestä.
Tulen varmasti löytämään vielä monia yhteisöjä joihin kuulun ja jotka aikanaan paikkaavat nuvan jättämän aukon. Suomesta, ja miksei myös kansainväliseltä tasolta, löytyy aktiivinen ja laaja järjestökenttä. Jokaiselle nuorisovaltuustosta eläköityvälle löytyy varmasti seuraavakin paikka vaikuttaa, mutta tulen silti olemaan aina nuvalainen.
Tulen aina olemaan nuvalainen. Voit yrittää lähteä nuvasta, mutta se ei lähde sinusta.
Jos jatkan nyt seuraavien viiden vuoden pohdintaa, se toisinaan hieman lamauttaa. Mitä jos en ole viiden vuoden kuluttua tästä hetkestä saavuttanut, saavuttanut ja saavuttanut? Jos en ole onnellinen? Teenhän nyt oikeita ratkaisuja, jotta kuljen “oikeaa” polkua? Lohduttava ajatus on kuitenkin se, että aivan yhtä vähän tiesin tulevaisuudestani viisi vuotta sitten ja kaikki järjestyi silti parhain päin. Löysinhän nuvayhteisön.
Blogin on kirjoittanut varapuheenjohtaja Petra Varjus. Kaikki blogit löydät ajankohtaista-sivulta.