Verkoston tarkoituksena on tarjota keskustelufoorumi nuorisovaltuustojen puheenjohtajistoille vaihtaa ajatuksia ja tarjota tukea toisilleen. Tapaamisissa saa lisäksi tukea johtamiseen, tietoa liiton valtakunnallisesta edunvalvonnasta, sekä toiminnan kehittämisestä.
Ensimmäisessä tapaamisessa ideoitiin yhdessä verkoston tulevaisuutta ja tarkoitusta. Puheenjohtajien toive on, että verkosto kokoontuisi 2-4 kertaa vuodessa ja tapaamisia järjestettäisiin sekä etänä että livenä.
Lisäksi puheenjohtajat keskustelivat nuorisovaltuustojen haasteista sekä siitä, miten Nuva ry voisi parhaiten tukea nuorisovaltuustoja työssään. Päivän päätteeksi Nuva ry järjesti työpajan kunta- ja aluevaaleista, sekä liiton tulevasta vaalikampanjasta.
Ensimmäisessä tapaamisessa meillä oli mahtava porukka paikalla. Ajatus verkoston tarpeesta todistettiin, sillä alustaa ideoiden ja ajatusten vaihdolle todella kaivataan. Nuvat ja puheenjohtajat kohtaavat samantyyppisiä haasteita, miksi emme siis pohtisi niihin ratkaisuja yhdessä. Kutsun mukaan verkostoon jokaisen nuvan puheenjohtajan, tervetuloa!
Iloitsee Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton puheenjohtaja Markus Koski
Verkostolle on perustettu Whatsapp-ryhmä, johon ovat tervetulleita kaikki nuorisovaltuustojen puheenjohtajistot. Liity mukaan tästä!
Lisätietoja puheenjohtaja-verkostosta antavat liiton puheenjohtaja Markus Koski, sekä edunvalvonnan asiantuntija Halla Kokkonen.
Nuva-ohjaajille käynnistyi oma verkosto
Nuva ry on aloittanut verkoston myös nuorisovaltuustojen ohjaajille. Tapaamisissa voi kysyä kysymyksiä muilta ohjaajilta ja liiton asiantuntijalta, sekä jakaa oman nuorisovaltuuston onnistumisia ja toimivia käytäntöjä.
Ensimmäisessä tapaamisessa keskusteltiin verkoston tulevaisuudesta ja ohjaajien tarpeista, sekä ideoitiin teemoja tuleviin tapaamisiin. Ohjaajat toivoivat tukea erityisesti nuorten osallisuuden vahvistamiseen.
Myös ohjaajille on oma Whatsapp-ryhmä, johon voit liittyä tästä.
Lisätietoa ohjaajaverkostosta antaa edunvalvonnan asiantuntija Halla Kokkonen
Lisätietoja
Markus Koski
Puheenjohtaja
+358 44 777 0561
markus.koski@nuva.fi
Halla Kokkonen
Edunvalvonnan asiantuntija
+358 44 770 0150
halla.kokkonen@nuva.fi