Hyppää sisältöön

Vuoden parhaat 2024 haku on käynnissä!

Nuva ry haluaa tänäkin vuonna palkita rohkeita ja uskomattomia nuoria vaikuttajia ja heidän tukijoitaan Vuoden parhaat -palkinnoilla. Jos tiedät tahon tai henkilön, joka jonkin seuraavista palkinnoista ansaitsi, kerro se meille 3.11. mennessä!

Palkintojen saajat julkaistaan liittokokouksessa 17.11.

Jaossa olevia Vuoden parhaat -palkintoja on seuraavat:

Vuoden nuvalainen

Vuoden nuvalainen on nuori, joka on osoittanut erityistä aktiivisuutta ja motivaatiota nuorisovaltuustotoimintaa kohtaan. Hän on oma-aloitteinen, yhteistyökykyinen ja ottaa muut huomioon. Vuoden nuvalainen osoittaa suurta potentiaalia ja on parantanut nuorten elämää ja asemaa vaikuttamistyöllään vuoden aikana.

Vuoden nuorisovaltuusto & Vuoden alueellinen nuorisovaltuusto

Vuoden nuorisovaltuustot ovat monia asioita, mutta erityisesti ne ovat yhtenäisiä tiimejä, joissa kaikilla nuvalaisilla on hyvä olla. Nuorisovaltuustot ovat tehneet pitkäjänteisesti hyvää työtä nuorten eteen, mutta erityisesti niiden tekeminen on loistanut viime aikoina ja lähihistoriasta saattaa löytyä jokin suuri onnistuminenkin. Nuorisovaltuustot mahdollistavat monien nuorten äänen kuulumisen kunnassa sekä hyvinvointialueilla ja niiden päätöksenteossa ja he vaikuttavat aktiivisesti nuorten asioihin monin tavoin.

Vuoden nuva-ohjaaja

Vuoden nuva-ohjaaja on ollut todellinen nuorten tukipilari. Hän on huolehtinut heidän hyvinvoinnistaan ja ollut lämpimänä tukena aina, kun häntä on tarvittu. Ohjaaja ei ole omin päin johtanut nuoria, vaan mahdollistanut heille vaikuttamisen paikkoja ja toimintaa, joka näyttää itse toimivilta nuorilta. Nuorisovaltuuston ohjaaja on ollut nuorten isoin ihailija, ja toiminut kannustavana ja innostavana voimana nuorisovaltuustossa, saaden huoneen hiljaisemmillekin rohkeutta avata suunsa.

Vuoden nuvateko

Vuoden nuvateko on nuorisovaltuustokentällä tehdyn työn vuoden jalokivi, joka ennestään inspiroi muita jatkamaan työtä nuorten paremman huomisen eteen. Teko on erottautunut normaalista nuvatoiminnasta olemalla jotain uutta hyvää nuorille. Se on syntynyt nuorisovaltuustossa yhdessä tehdystä työstä ja johtanut johonkin upeaan, josta kaikki kunnan tai alueen nuoret hyötyvät ja saavat nauttia.

Vuoden osallisuussoturit

Vuoden osallisuussoturi on tunnustus erityisen potentiaaliselle liiton toimijalle, joka on parantanut omalla työpanoksellaan liiton toimintaa esimerkiksi piirissä tai muissa liiton ryhmissä. Osallisuussoturi on ollut korvaamaton tukipilari liiton toiminnassa vuoden aikana, eikä hänen tekemäänsä työtä ole voinut olla huomaamatta. Hän on toiminnallaan todellisesti parantanut liitossa yhteishenkeä ja hänen ansiostaan entistä useampi tietää liiton toiminnasta.

Vuoden piiri

Vuoden piiri on erottautunut erityisen positiivisesti liiton piirikentällä olemalla aktiivinen ja oma-aloitteinen. Piiri on parantanut huomattavasti toimintaansa kuluneen vuoden aikana ja luonut toimintaa piirin alueen nuorille. Piirin aktiivisuus ja uudet ideat näkyvät aina liiton toimistolle ja valtakunnallisille tapahtumille saakka. Tätä palkintoa ei ole mahdollista hakea erikseen, vaan sen voittajan valitsee liittohallitus kuluneen vuoden näyttöjen perusteella kaikkien piirien joukosta.