Nuorisovaltuustoselvityksen tavoitteena on muodostaa käsitys nuorisovaltuustojen asemasta ja vaikutusmahdollisuuksista Suomessa.
Selvitys toteutetaan kyselytutkimuksena. Kyselyssä kerätään näkemyksiä nuorisovaltuutetuilta sekä nuorisovaltuustojen tukena toimivilta työntekijöiltä.
Kyselyyn voi vastata 18.3.-26.4.2026. Vastaukset käsitellään anonyymisti.
Tulokset julkaistaan syksyllä 2026 ja niitä hyödynnetään nuorisovaltuustotoiminnan ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksien kehittämisessä valtakunnallisesti.
Mikä nuvaselvitys?
Nuorisovaltuustoselvityksen perusteella muodostetaan tilannekuva nuorisovaltuustoista Suomessa. Kyselyssä kerätään ajantasaista tietoa nuorisovaltuustojen asemasta, vaikutusmahdollisuuksista sekä toimintaedellytyksistä kunnissa ja hyvinvointialueilla.
Selvityksessä pyritään myös tunnistamaan nuorisovaltuustotoiminnassa esiin tulleita osallisuuden haasteita, jotta niihin voidaan etsiä ratkaisuja. Lisäksi selvityksessä kartoitetaan ohjaajien resursseja ja tarpeita, sekä nuorisovaltuutettujen arviota nuva-toiminnan merkityksellisyydestä.
Selvitys perustuu kyselytutkimukseen ja tulokset julkaistaan syksyllä 2026. Tuloksia hyödynnetään nuorisovaltuustotoiminnan kehittämisessä valtakunnallisesti, sekä Nuva ry:n vaikuttamistyössä osallisuuden vahvistamiseksi.
Vastaaminen kyselyyn
Selvitämme näkemyksiä kuntien ja hyvinvointialueiden nuorisovaltuutetuilta ja nuorisovaltuustojen tukena toimivilta työntekijöiltä. Toivomme vastauksia vähintään yhdeltä nuorelta ja työntekijältä per nuorisovaltuusto.
Kyselyn vastausaika on 18.3.-26.4.2026. Vastaukset käsitellään anonyymisti.
Aiemmat selvitykset
Voit halutessasi tutustua myös aiempiin nuorisovaltuustoselvityksiin!
Lisätietoja
Halla Kokkonen
Edunvalvonnan asiantuntija
+358 44 770 0150
halla.kokkonen@nuva.fi