Laki velvoittaa kuntia ja hyvinvointialueita tekemään yhdenvertaisuussuunnitelman, mutta miten suunnitelmat saadaan herätettyä henkiin kaikissa nuorisovaltuustoissa? Suomen Nuorisovaltuustojen Liiton Nette Rimpioja ja Aino Pohjanvirta, Vamlasin Peppi Santaniemi, kansallisen lapsistrategian asiantuntijat Kirsi Pollari (STM) ja Johanna Laisaari sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Esa Iivonen kokoontuivat miettimään keinoja nuorisovaltuustojen yhdenvertaisuuden edistämiseksi.
Nuorisovaltuustoilla (nuvilla) on useissa kunnissa aito mahdollisuus nostaa nuoria askarruttavia asioita päättäjien tietoisuuteen sekä käyttää läsnäolo- ja puheoikeutta päättävissä elimissä. Toiminnan ja vaikuttamisen mahdollisuudet kuitenkin vaihtelevat rajusti eri kuntien välillä. Kaikissa kunnissa vaikuttajaryhmää ei ole lainkaan, vaikka laki sellaista edellyttää.
Jos edellytyksiä tulokselliselle toiminnalle ei ole, nuoret turhautuvat ja pahimmassa tapauksessa lannistuvat. Kunnat ja hyvinvointialueet eivät puolestaan pääse hyödyntämään nuorten arvokkaita näkemyksiä, jotka niiden tulisi jo lain mukaan ottaa päätöksenteossaan huomioon.
Nuvien toimintamahdollisuuksiin vaikuttavat muun muassa taloudelliset tekijät, työntekijäresurssit sekä kunnan nuville tarjoamat kuulemisen keinot. Olennaista on myös nuorten kanssa työskentelevien aikuisten osaaminen.
”Aikuisten osaamisessa on nuva-toiminnassa haasteita. Nuorilta saatetaan odottaa asioita ilman, että heitä on esimerkiksi perehdytetty kunnolla”, Nette Rimpioja ja Aino Pohjanvirta toteavat.
Kaikissa kunnissa nuorten vaikuttajaryhmää ei ole lainkaan, vaikka laki sellaista edellyttää.
Osaamista kaivataan muun muassa toiminnan saavutettavuuden, yhdenvertaisuuden ja tämän myötä monimuotoisuuden turvaamiseksi. Mitä monimuotoisempia nuvat ovat, sitä kattavamman näkymän nuorten tarpeisiin ja toiveisiin ne voivat kuntien ja hyvinvointialueiden päättäjille tarjota.
Aliedustetuimpia vammaiset nuoret
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto Nuva ry:n ja Vamlasin kyselyssä selvisi, että nuvien aliedustetuimpia ryhmiä ovat vammaiset ja pitkäaikaissairaat nuoret.
”Vammaisten nuorten arkeen liittyvien asioiden katsotaan helposti kuuluvan vammaisneuvostolle eikä nuvalle. Heidän omat vaikuttamistoiveensa ovat kuitenkin hyvin samanlaisia kuin muilla nuorilla”, Vamlasin viestintäsuunnittelija Peppi Santaniemi pohtii.
”Toisaalta ei ole mitenkään itsestään selvää, että vammaisten nuorten ääni tai toiveet tulevat huomioiduksi vammaisneuvostossa, koska niissä, sen paremmin kuin vammaisjärjestöjen paikallisyhdistyksissä, ei välttämättä ole nuorten edustusta.”
Vammaiset nuoret on kuntapolitiikassa nähty lähinnä vammaispalvelujen käyttäjinä.
Santaniemen mukaan vammaiset nuoret on kuntapolitiikassa nähty lähinnä vammaispalvelujen käyttäjinä, ei aktiivisina toimijoina – vaikka laki tätä nimenomaan edellyttää. Lisäksi heidät asemoidaan usein automaattisesti ja kapeasti vain vammaisasioiden ajajiksi.
”Vammaisilla nuorilla on paljon annettavaa myös muissa nuorille yhteisissä kysymyksissä. Näitä ovat esimerkiksi mielenterveys, ympäristö ja ilmasto sekä opiskelu ja varhaiset työelämäkokemukset. Nuva olisi heille erinomainen vaikuttamisen foorumi, mutta kynnys hakea mukaan sen toimintaan voi olla yllättävän korkea.”
Keskiössä yhdenvertaisuus
Suomen Nuorisovaltuustojen Liitto julkaisi loppuvuodesta nuorisovaltuustojen toimintaa kartoittavan selvityksen, Nuvaselvityksen. Selvitys oli lajissaan kuudes, ja sen teemana oli yhdenvertaisuus. Yhteistyökumppanina toimi Vammalisten lasten ja nuorten tukisäätiö Vamlas.
”Tavoitteena oli selvittää, miten vammaiset, neurovähemmistöihin kuuluvat ja pitkäaikaissairaat nuoret näkyvät nuorisovaltuustojen toiminnassa. Samalla haluttiin selvittää nuorisovaltuustojen yhdenvertaisuutta ja esteettömyyttä sekä sitä, mitä nuorisovaltuutetut ja nuvaohjaajat niistä ajattelevat”, Nuva ry:n edunvalvonnan asiantuntija Miisa Tervala kirjoittaa selvityksen johdannossa.
Yhdenvertaisuuden konkreettisessa edistämisessä on puutteita.
Kyselyssä kävi ilmi, että niin ohjaajat kuin valtuutetutkin ovat hyvin tietoisia yhdenvertaisuuskysymyksistä ja että niistä myös keskustellaan. Yhdenvertaisuuden konkreettisessa edistämisessä on kuitenkin puutteita.
”Nyt, hyvinvointialueilla aloittaneiden nuvien myötä, olisi loistava hetki ja mahdollisuus miettiä, miten yhdenvertaisuus saadaan toteutettua niiden toiminnassa alusta lähtien”, Aino Pohjanvirta toteaa.
Yhdenvertaisuus tulisi nähdä vuorovaikutteisena prosessina, ei yksittäisinä toimenpiteinä, kuten kerran tai kaksi vuodessa toteutettuina kyselyinä.
Mitä sitten pitäisi tehdä, jotta tilanne kohenisi? Millaisia työkaluja ja toimintatapoja yhdenvertaisuuden edistäminen edellyttää? Näitä kysymyksiä Aino Pohjanvirta, Nette Rimpioja, Kirsi Pollari, Johanna Laisaari, Esa Iivonen ja Peppi Santaniemi kokoontuivat pohtimaan.
1. Yhdenvertaisuussuunnitelma
Yhdenvertaisuuslain mukaan viranomaisten, julkista hallintotehtävää hoitavien yksityisten toimijoiden, koulutuksen järjestäjien sekä työnantajien tulee arvioida ja edistää yhdenvertaisuutta omassa toiminnassaan. Lain mukaan näillä toimijoilla on myös velvollisuus laatia yhdenvertaisuussuunnitelma yhdenvertaisuuden edistämiseksi. Näin kerrotaan yhdenvertaisuusvaltuutetun verkkosivuilla.
Hyvä yhdenvertaisuussuunnitelma auttaa tunnistamaan syrjintää aiheuttavia tilanteita ja rakenteita. Tunnistamisen myötä helpottuu myös syrjinnän ehkäiseminen ja poistaminen. Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmat ovat yleistyneet nuorisoalan järjestöissä, mutta kuntien nuvissa tilanne ei ole yhtä valoisa.
”Selvityksessä kysyttiin, onko omalla nuvalla käytössä tasa-arvo- ja/tai yhdenvertaisuussuunnitelma. Vastaajista 69 prosenttia vastasi ei ja 17 prosenttia kyllä. Loput 14 prosenttia ei osannut sanoa. Nämä lukemat ovat huolestuttavia”, Pohjanvirta sanoo.
Syyt suunnitelmien puuttumiseen ovat moninaiset. Yksi konkreettisimmista on saatavilla olevien suunnitelmapohjien ”rumuus ja vaikeaselkoisuus”. Rimpioja ja Pohjanvirta toivovatkin lomakkeilta selkeyttä ja visuaalisuutta, mikä vaatisi ennen kaikkea tahtoa ja viitseliäisyyttä.
Tahdon ja viitseliäisyyden voima tuli todistettua muun muassa kansallisessa lapsistrategiassa. Siinä komitean mietinnöstä tehtiin oma lasten ja nuorten versio.
”Teksti oli sama kuin alkuperäisessä mietinnössä, mutta toteutus oli jaksotettu ja visualisoitu lukijaystävälliseen muotoon. Palaute oli positiivista ja poiki meille kansainvälisen palkinnonkin”, Johanna Laisaari sanoo.
Selkolukuisuus palvelee kaikkia. Jos dokumentit ovat lähtökohtaisesti helppolukuisia, ei nuorille ja aikuisille tarvita omia versioitaan.
Pohjanvirta toteaa, että selkolukuisuus palvelisi kaikkia. Jos dokumentit tehtäisiin lähtökohtaisesti helposti lähestyttäviksi, aikuiset ja nuoret eivät välttämättä tarvitsisi omia, erillisiä versioitaan. Kuka ottaisi tästä kopin – se onkin jo toinen asia.
Erilaisia ohjeistuksia ja materiaaleja löytyy netistä runsaasti. Niitä tarjotaan muun muassa yhdenvertaisuusvaltuutetun verkkosivuilla osoitteessa www.yhdenvertaisuus.fi.
”Ohjeistusten vangiksi ei pidä kuitenkaan jäädä. Asioita pitää aina tarkastella oman ryhmän ja sen erityispiirteiden kannalta”, Kirsi Pollari painottaa.
Kun joku on kaikkien asia, ajatellaan helposti, että joku muu hoitaa. Voisimmeko me näyttää esimerkkiä ja tarttua johonkin projektiin moniosaajayhteistyönä?
2. Vuorovaikutteinen prosessi
Suurin osa ihmisistä kannattaa yhdenvertaisuutta. Siitä myös puhutaan paljon. Tämä ei kuitenkaan riitä.
”Syrjiviä rakenteita ei välttämättä tunnisteta julkisessa keskustelussa. Yksinkertaistavat näkemykset ovat omiaan luomaan illuusion siitä, että yhdenvertaisuus toteutuisi ilman aktiivisia toimia”, Esa Iivonen sanoo.
Jos yhdenvertaisuussuunnitelma ylipäätään tehdään, se saatetaan nähdä ylhäältä tulevana pakkopullana – ei käytännön työkaluna ja prosessin osana, jollaiseksi se on tarkoitettu. Ja jos suunnitelman merkitystä ei ymmärretä, se jää helposti kuolleeksi kirjaimeksi pöytälaatikon uumeniin.
”Yhdenvertaisuuden edistäminen ei ole kertaluontoinen toimenpide. Se on vuorovaikutteinen ja jatkuva prosessi, Laisaari toteaa.
Prosessimaisessa lähestymisessä lähdetään liikkeelle nykytilanteen arvioimisesta. Jotta tilanteesta saadaan vammaisten ja pitkäaikaissairaiden nuorten kannalta realistinen kuva, mukaan on kutsuttava näitä ryhmiä edustavia nuoria – tarvittaessa valtuuston ulkopuolelta.
Kun suunnitelma on laadittu, sen toteutumista, ”arjessa elämistä”, on myös seurattava.
”Seuraaminen mahdollistaa oppimisen ja oppiminen puolestaan sen, että toimintaa osataan jatkossa parantaa”, Kirsi Pollari perustelee.
3. Kohtaamiset ja koulutus
Merkittävä osa valtion virastoista on laiminlyönyt viranomaisen yhdenvertaisuussuunnittelun toteuttamisen. Tämä on käynyt ilmi, kun yhdenvertaisuusvaltuutettu on pilotoinut yhdenvertaisuussuunnittelun digitaalista raportointityökalua oikeusministeriön sekä sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonaloilla vuonna 2022. 62 prosenttia virastoista pilotoiduilla hallinnonaloilla ei ollut laatinut Yhdenvertaisuuslain viidennen pykälän mukaista viranomaissuunnitelmaa. Pilotoinnissa havaittiin myös, että hallinnonaloilla ei ole säännöllisesti seurattu alaisten virastojen yhdenvertaisuussuunnitelmien toteuttamista. (Yhdenvertaisuusvaltuutetun suositukset hallitusohjelmaan)
Mitä isot edellä, sitä pienet perässä – niin hyvässä kuin pahassa? Epätietoisuus yhdenvertaisuussuunnitelman merkityksestä ei rajoitu ruohonjuuritason tekemiseen. Ja vaikka tietoa olisi, sisäistämisen ja motivaation taso vaihtelee. Tämä näkyy myös kuntien ja alueiden nuvien toiminnassa.
Yhdenvertaisuus ei ole minkään yhden toimijan vastuulla. Se on kaikkien yhteinen asia.
”Nuorisoalalla yhdenvertaisuussuunnitelmat on saatu viime vuosina kaivettua pöytälaatikoista. Miten asia saataisiin yhtä lailla tapetille myös kuntien nuvissa?” Nette Rimpioja miettii.
Kirsi Pollari ja Esa Iivonen toteavat, että suunnitelma muuttuu todeksi vasta, kun se käydään keskustellen läpi avainhenkilöiden kanssa.
”Oli ohjeistus tai dokumentaatio miten hyvä tahansa, se ei vielä riitä. Asiat pitäisi käydä läpi keskeisten henkilöiden kanssa, heidän näkökulmastaan. Tässä saatetaan kaivata ulkopuolisen asiantuntijan apua. Haasteena on luonnollisesti ajan rajallisuus: kaikkien osapuolten kanssa ei ole mahdollista keskustella henkilökohtaisesti.”
Yksi tapa kohdata kerralla suurempia joukkoja on verkon yli tapahtuva koulutus. Yhdenvertaisuusasioissa kouluttajina voisivat toimia Nuva ry:n ja Vamlasin lisäksi esimerkiksi potilasjärjestöt.
Kunnilla ja hyvinvointialueilla on tärkeä rooli: ne näyttävät parhaimmillaan suuntaa ja vakiinnuttavat hyviksi todettuja keinoja kaikissa toimielimissään.
”Nuva ry on kouluttanut kuntia yhdenvertaisuusasioissa. Kattava ohjeistus ja prosessikuvaus olisi hyvä lisä sekä kuntien että niiden nuvien yhdenvertaisuussuunnitelmien laatimisessa ja jalkauttamisessa”, Rimpioja toteaa.
”Nyt tarvitaan pallottelua, avointa keskustelua ja oivalluksia, jotka voidaan sitten viedä omiin siiloihin. Miten luodaan innostus, että opitaan ajattelemaan uudella tavalla? Yhdenvertaisuus ei ole minkään yhden toimijan vastuulla. Se on kaikkien yhteinen asia.”
Tämä uutinen on julkaistu Vamlasin verkkosivuilla 9.5.2023. Voit lukea lisää tietoa Nuvaselvityksestä ja koko julkaisun verkkosivullamme.