Hyppää sisältöön

ECE-LYCE

Hanke vahvistaa paikallisia nuorisovaltuustoja ympäri Eurooppaa ja kehittää niiden kykyä vaikuttaa päätöksentekoon aidosti ja merkityksellisesti.Hankkeen kolme päätavoitetta ovat nuorisovaltuustojen laadun kehittäminen, niiden yhteiskunnallisen aseman vahvistaminen sekä pysyvän eurooppalaisen nuorisovaltuustoverkosto perustaminen kansainvälisen yhteistyön ja vaikuttamistyön alustaksi.

Kahden vuoden aikana toteutetaan kansainvälisiä koulutuksia, alueellisia kapasiteetinrakennustilaisuuksia, EU-hankeleirejä seitsemässä maassa sekä nuorisopolitiikan dialogeja ja politiikkalaboratorioita. Lisäksi järjestetään kaksi eurooppalaista verkostokonferenssia ja tuetaan nuorisovaltuustojen ystävyystoimintaa. 

Lisätietoja

Roger Penter
Puheenjohtaja
+358 40 489 0869
roger.penter@nuva.fi

Miisa Tervala
Toiminnanjohtaja
+358 44 331 1194
miisa.tervala@nuva.fi