Liiton jäsenestä varmasti tuntuu, että tämä mystinen piiriuudistus ei tapahdu mitenkään, asia vaikuttaa ajatuksena hyvin selkeältä, mutta paperille toimivaksi malliksi sitä on hyvin hankala ja hidas sovittaa.
Kuitenkin liitolla on jo yksi piiri, joka toteuttaa uudistusta täyttä häkää nimittäin Kaakkois-Suomen piiri. Monet varmasti pitävät Kaasun tilannetta epäselvänä verrattuna yhdistysrakenteiseen piiriin. Kuitenkin nyt kokeiltavana oleva versio on vapauttanut paljon aikaa ja työtunteja, kun ei tarvitse käydä jatkuvasti pankissa, pyörittää kulukorvaus papereita sekä varata näille kaikille niin paljoa aikaa kuin ennen. Tämä on pelkästään liiton ammattilaisten antamasta avusta.
“Toimijaryhmä” tyylinen piirihallitus voidaan istuttaa toimimaan samankaltaisesti kuin nyt yhdistysmuotoinen piiri. Hallinnollinen kokemus säilyy, mutta talousvastuuta kantaa myös liitto, piiritukijärjestelmät tasavertaistuvat kaikkien piirien kesken. Näillä lääkkeillä voidaan lähteä rakentamaan meidän strategiamme ja unelmien mukaista liittoa. Tällöin piirihallituksilta vapautuu aikaa tuoda “kentän” antia liiton johdolle, järjestää tapahtumia ja tehdä yhä vaikuttavampaa vaikuttamistyötä paikallisesti.
Piiriuudistuksen myötä voimme tavoittaa sen paljon puhutun, lähentyväisemmän liiton johdon, valtakunnallisesti vaikuttavamman aseman ja sidosryhmiltään erinomaisen aseman.
Näiden arvojen puolesta tahdon tehdä varapuheenjohtajan työtä, jotta pääsemme yhä lähemmäksi meidän tavoitettamme!
Niko Varelius, Vpj ehdokas, Pinen pj.
Kirjoittaja Niko Varelius on ehdolla Nuva ry:n varapuheenjohtajaksi.
Vuoden 2025 liittohallitukseen hakevat puheenjohtaja- ja varapuheenjohtajaehdokkaat saivat kirjoittaa blogin liiton nettisivuille. Blogi on pitänyt toimittaa viimeistään 23.10.2024. Blogin sallittu merkkimäärä on 2000 merkkiä välilyönteineen. Yli menevää osuutta ei julkaista. Liiton toimisto ei ole muokannut blogia tai sen ohessa olevaa kuvaa millään tavalla.