Hyppää sisältöön

Otava Tuomi: manujen verkostoitumistapahtumassa

Nuva Ry:n maakunnallisten nuorisovaltuustojen perustamis- ja kehittämishankkeen tarkoituksena ei ole pelkästään ollut mahdollistaa nuorten vaikutuskanavaa maakunnan sisällä, vaan myös verkostoitua, ja vaikuttaa maakunnallisen yhteistyön avulla. Nuorten Suomi ry:n kanssa järjestettiinkin, 4.-5.5. verkostoleiri maakunnalliselle nuorisovaltuustoille ja nuorten vaikuttajaryhmille.

 

Nuva ry:n maakunnallisista nuorisovaltuustoista Uusimaa ja Pohjois-Karjala olivat mukana verkostoitumassa Partaharjun toimintakeskuksessa Pieksämäellä. Uudeltamaalta edustamassa oli 3 ja Pohjois-Karjalasta 5 nuorisovaltuutettua. Näin pieneen porukkaan leirillä ei kuitenkaan tyydytty. Mukana oli myös Kainuun maakuntaliiton, sekä Nuorten Ääni- hankkeen maakunnallisten nuorisovaltuustojen tai vaikuttajaryhmien edustus.

 Viikonloppuleirin tärkein tarkoitus oli verkostoitua muiden vaikuttajaryhmien kanssa. Kuitenkin siinä sivussa oli hyvä mahdollisuus tutustua muiden manujen toimintaan ja keksiä uusia ideoita ja yhteistyömahdollisuuksia.

Leirin ensimmäisen päivän aiheina oli esimerkiksi valtakunnanpolitiikan miettiminen: arvuuttelimme  tulevaa hallituskokoonpanon, (joka ei vielä leirin aikana ollut selvillä!) ja hallitusohjelman kolmen pääpointtia ryhmissä. Vaikka nuvatoiminta pääsääntöisesti onkin poliittisesti sitoutumatonta, oli välillä kiva päästä miettimään myös puoluepolitiikkaa. Maakuntarajat ylittävän ryhmätyöskentelyn seurauksena syntyikin monenlaisia hallituskokoonpanoja Eduskunnan suuren salin päästä päähän!

Aikaa oli myös miettiä omien maakuntiemme liikenneongelmia ja ratkaista niitä toinen toistaan kekseliäämmin keinoin. Loppuilta menikin tutustuessa Manujen toimintamuotoihin, vaiheisiin sekä saavutuksiin. Oli hienoa, että leirillä oli manuja eri kehitysvaiheissa. Leirillä oli esimerkiksi juuri perustettu, ensimmäisiä kokouksia vasta odotteleva manu,että lähemmäs 10 vuotta toiminut ”konkarimanu” jonka puheenjohtajisto on kerennyt vaihtua jo useita kertoja! Kaikki kuitenkin tulivat hyvin toimintaan, ja uusia tuttavuuksia ja kontakteja syntyi paljon!

Illalla oli myös ohjelman ulkopuolista aikaa, jolloin oli hyvä mahdollisuus tutustua muihin maakunnallisiin nuorisovaltuutettuihin. Tähän tietysti luonnistui suomalaiseen tapaan: saunomalla ja uimalla jääkylmässä järvessä! Iltaisten juttutuokioiden jälkeen oli kuitenkin aika mennä nukkumaan, jotta seuraavan päivän ohjelma ei menisi aivan hukkaan.

Toisen päivän agendassa oli enemmän puhujia kuin omaa miettimistä. Kuitenkaan täysin työttömäksi yönsä hyvin nukkuneita maakunnallisia nuorisovaltuutettuja ei jätetty, vaan saimme muun muassa pohtia omien manujemme toiminnan edistämistä. Mitä vinkkejä ottaisimme muista manuista? Hyviä esille nousevia asioita oli esimerkiksi kummivaltuutetut, kuinka saada päättäjiä kuulemaan manuja, ja kuinka vaikuttaa manussa.

Mitä jäi käteen?

Päällimmäisenä mieleen jäi se, kuinkapaljon maakunnista löytyy intoa ajaa nuorten asioita. On hienoa nähdä, että nuoria kiinnostaa oma asemansa ja itseensä liittyvät asiat!

Maakunnallinen vaikuttaminen on parhaimmillaan yhteistyön avulla. Täten voimme saavuttaa maakunnallisten nuorisovaltuustojen avulla aidon, varteenotettavan ja uskottavan; valtakunnallisen vaikutusmahdollisuuden. Tämä vaatii ponnisteluita, joihin me nuoret, maakunnalliset nuorisovaltuustot olemme valmiita. Jatkossa voittekin odottaa entistä tiiviimpää yhteistyötä, myös maakunnallisten nuorisovaltuustojen välillä!

Kirjoittaja on Uudenmaan maakunnallisen nuorisovaltuuston varapuheenjohtaja ja Manu-hankkeen ohjausryhmän jäsen.